-
Kun rikollisia jahdataan, sormenjäljen ja dna-näytteen ajatellaan olevan luotettavia todisteita. Näin ei kuitenkaan aina ole. Jälkiä tulkitsevat tutkijat voivat joutua hakoteille. Konstaapeli Shirley McKien painajainen alkoi tammikuussa 1997.
-
Raha ei näy Fort McMurrayssa. Kaupungin pääkatua, 2,6 kilometrin pituista Franklin Avenueta, reunustavat huoltoasemat, pikaruokaravintolat ja halvat ostoskeskukset. Kaduissa on kuoppia, Kentucky Fried Chickenin kulmalla haisee rasva ja...
-
-
Nainen istuu kokoushuoneessa samalla paikalla kuin aina. Muut käyvät läpi tekeillä olevan projektin aikatauluja. Nainen ei jaksa kuunnella. Hän päästää katseen harhailemaan ikkunasta ulos. Eilen, kun hän kävi vessassa. Verta. Kouristelua.
-
Salasuhde, sen jälkeen vuosikymmeniä kestänyt avioliitto, lopuksi kirvessurma. Toimittaja lähti selvittämään, miksi hänen mummonsa tapettiin. Voisiko niin käydä kenelle tahansa? Äiti soittaa. "Mummo on kuollut", hän sanoo ja kuulen jo äänensävystä,...
-
Jos Osama bin Laden olisi käyttänyt Twitteriä, hän saattaisi olla vielä elossa.Yöllä 2. toukokuuta 2011 kaksi Yhdysvaltain laivaston Black Hawk -helikopteria kierteli pakistanilaisen Abbottabadin kaupungin taivaalla. Niiden sisällä parikymmentä laivaston erikoisjoukkojen sotilasta...
-
Vuonna 2004 terroristit kaappasivat koulun Venäjällä ja ahtoivat panttivangit jumppasaliin. Yli 300 lasta ja aikuista kuoli, kun heidät yritettiin vapauttaa. Helsingin Sanomat kävi Beslanissa katsomassa, voiko sellaisesta murhenäytelmästä toipua.
-
Suomi muuttuu niin nopeasti, ettei kukaan oikein enää tiedä, mitä siitä pitäisi ajatella. Mitä kannattaisi opiskella, mille alalle suunnata? Erityisen vaikeata päätösten tekeminen on 15-vuotiaille. Niinpä jotkut eivät tee yhtään mitään. Pari...
-
Outi Virtanen. Sen suomalaisempaa nimeä saa hakea. Hän onkin perussuomalainen, puolueen naisjärjestön kenttävastaava. Eloisa 55-vuotias nainen Pertunmaalta, eteläisen Savon ja itäisen Hämeen kainalosta. Entinen metallialan yrittäjä. Kuusi...