-
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin tuoreessa vuosiraportissa annetaan karu kuva Suomen poliisin voimankäytöstä. Raportissa tuodaan esille erityisesti kaksi tapausta, joissa järjestö kuvaa poliisin käyttäneen liiallista voimaa.
-
Hongkongissa korkein valitustuomioistuin on tehnyt merkittävän ennakkopäätöksen, joka sallii sukupuoltaan korjanneen naisen naida poikaystävänsä. Alempi oikeusaste oli rajannut, että naimisiin saavat mennä vain syntyjään eri sukupuolta olevat ihmiset.
-
-
Professori Tuomas Ojanen ja kansanedustaja Ben Zyskowicz (kok) jatkavat kiivasta sananvaihtoaan perustuslain tulkinnoista HS:n mielipidepalstalla. Ojasen mielestä Zyskowicz vääristelee asioita, kun taas Zyskowicz epäilee, että Ojanen on valjastanut ihmisoikeudet...
-
Venäläis-kanadalainen liikemies Oleg Galouchko matkusteli monissa maissa Venäjän Interpol-kuulutuksesta huolimatta. Vasta Suomi otti hänet kiinni. "Tämä on aamulla ensimmäinen ja illalla viimeinen asia, jota ajattelemme. Tuntuu, kuin joku olisi kuollut.
-
Professorien mielestä kansanedustaja nakertaa perustuslakivaliokunnan arvovaltaa. Zyskowicz sanoo, ettei hän ole arvostellut valiokuntaa vaan sen tulkintoja. Oikeustieteilijät moittivat kansanedustaja Ben Zyskowiczia (kok), joka on...
-
Kansainvälisen oikeuden professori Martin Scheinin torjuu kansanedustaja Ben Zyskowiczin (kok) maaliskuussa eduskunnassa esittämän arvostelun. Kun eduskunta käsitteli pakkokeinolain muutosta, Zyskowicz ryöpytti perustuslakivaliokuntaa,...
-
Tarkoitus oli edistää naisten oikeuksia Ukrainassa ja muuallakin. Mutta tuloksena oli soppa, jossa eurooppalaiset ja islamilaisen maailman feministit riitelevät keskenään. Kaikki sai alkunsa rinnoista. Niistä, joita on kuvattu taiteessa...
-
Oikeustoimet kansalaisjärjestö Finnwatchin tutkijaa vastaan alkoivat maanantaina Thaimaassa. Finnwatchin mukaan ananassäilykkeitä ja mehukonsentraattia valmistava Natural Fruit -yhtiö on nostanut Thaimaassa kaksi kannetta suomalaisjärjest...