-
Noin neljäkymmentä prosenttia Thaimaan pääkaupungista Bangkokista jää jatkuvien tulvien alle, mikäli ilmaston lämpenee nykyisen konsensusarvion mukaisesti kahdella asteella seuraavan 20–30 vuoden aikana. Ennuste sisältyy Maailmanpankin...
-
New Yorkin pormestari Michael Bloomberg julkisti tänään suunnitelman, jolla metropoli varautuu ilmastonmuutokseen. Korkeampaan merenpintaan ja kuumempiin kesiin varautuminen tulisi maksamaan 20 miljardia dollaria (15 miljardia euroa).
-
-
Maailman hiilidioksidipäästöt nousivat viime vuonna taas uuteen ennätykseen. Kansainvälinen energiajärjestö IEA kertoi maanantaina, että vuonna 2012 päästöt kasvoivat maailmanlaajuisesti 1,4 prosenttia. Ilmakehään tuprutettiin 31,6 gigatonnia...
-
Ilmastonmuutos vie kasveilta ja eläimiltä elintilaa. Tutkijat selvittävät, voisiko ihminen auttaa uhattuja lajeja uusille alueille. Pohjoisnapa sulaa, ja se tapahtuu paljon nopeammin kuin on osattu ennustaa. Euroopan avaruusjärjestön Esan...
-
Myrskytuhot todennäköisesti lisääntyvät Suomessa. Ilmatieteen laitos kehittää varoitusjärjestelmäänsä. Ilmatieteen laitoksen meteorologi havaitsi perjantaina 6. elokuuta 2010, että eteläisen Baltian seudulla säässä oli tapahtumassa...
-
Yhdysvalloissa tornadoja on tilastoitu niin pitkään, että niiden käyttäytymisestä voi tehdä ennustuksia. Luvassa on entistä vaihtelevampaa. Suomen lyhyt havaintohistoria ei pyörremyrskyennusteisiin riitä. Suomessa on tilastoitu pyörremyrskyjä...
-
Voiko puhua puurosta, jos syö kuivia hiutaleita? Kysymys on semanttinen, mutta sanotaanpa silti, että Leo Stranius syö aamupuuronsa raakana. Kyseessä on ekoteko. Puuron lämmittäminen kuluttaisi turhaan energiaa, Stranius perustelee. "Pastaa...
-
Venäjä evakuoi Arktisen alueen tutkimusasemansa pikavauhtia, Venäjän luonnonvarojen ministeriö kertoi torstaina. Pohjoisnapa 40 -tutkimusasema ja sen 16 työntekijää evakuoidaan kolmen päivän kuluessa. Evakuoinnin syy on jäätikön sulaminen...