Uutiset 24h
Jussi Ahlroth
Markus Mäntykannas
Loreenin Euphoria soi eniten kaupallisissa radioissa
Oi nai mut, Eurooppa
Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
Mistä hinnoista Kummola puhui?
VILNA. Liettuan uusi hallitus asetti tiistaina euron käyttöönoton talouspolitiikan keskeiseksi tavoitteeksi. Sosiaalidemokraatteja edustava pääministeri Algirdas Butkevicius toivoi, että euroon siirtyminen tapahtuu viimeistään vuonna 2015. Butkevicius pitää mahdollisena, että euron...
VILNA. Parlamenttivaalit johtivat odotetusti vallanvaihtoon Liettuassa. Maanantaina julkaistujen tulosten mukaan vasemmiston ja populistien muodostama oppositio sai 80 paikkaa 141-jäseniseen parlamenttiin. Sosiaalidemokraatit aikoivat muodostaa hallituksen työväenpuolueen ja oikeistopopulistisen...
VILNA. Liettuassa vasemmiston ja populistien muodostama oppositio on voittanut parlamenttivaalit. Vaalien toinen kierros käytiin eilen. Sosiaalidemokraatit ovat jo sopineet hallituksen muodostamisesta kahden populistipuoleen kanssa. Vaalivoittajat ovat luvanneet muun muassa nostaa minimipalkkaa.
TALLINNA. Baltian maiden yli vuosikymmenen ajan Liettuaan kaavailema yhteinen ydinvoimala koki viikonloppuna uuden takaiskun. Liettualaiset tyrmäsivät ydinvoiman sunnuntain neuvoa-antavassa kansanäänestyksessä. 65 prosenttia äänestäjistä...
VILNA. Liettuassa on alkanut äänestys parlamenttivaaleissa. Säästökuuriin kyllästyneiden liettualaisten odotetaan rankaisevan nykyistä keskusta-oikeistolaista hallitusta äänestämällä opposition valtaan. Sosiaalidemokraattien odotetaan nousevan suurimmaksi puolueeksi ja muodostavan...
Euroopan suurin kuningaskunta Ensivaikutelma Kaunasista ei ole kovin mairitteleva. Harmaat betonirakennukset kohoavat korkealle keskustan laitamilla. Julkisivut ovat ränsistyneitä, parvekkeet lahoja. Kunnes Jonavos gatve -kadun eteläpäässä...
Neuvostonostalgiaa Laivan kyydissä kelluu saksalaisten katumaastureita ja venäläisten Mersuja. Rantalelut täyttävät autojen hattuhyllyt. Ollaan lauttamatkalla Klaipedasta Smiltyneen. Parinsadan metrin lipuminen maksaa 43 litiä eli noin 13 euroa.
Miksi suomalaiset eivät ole löytäneet Itämeren mutkia seurailevaa pyörätietä? Tätä ihmettelivät helsinkiläiset Edit Bajsz ja Johannes Klein, kun he viime kesänä polkivat Tallinnasta Liettuan Klaipedaan EuroVelo 10 -reittiä. Vastaan polki saksalaisia ja venäläisiä, mutta ei suomalaisia.