-
HS-gallup
Useat Sauli Niinistöä presidentinvaaleissa äänestäneet päätyivät häneen ensisijaisesti siksi, että he kokivat jonkin Pekka Haaviston ominaisuuden itselleen liian ärsyttäväksi, kertoo tuore HS-gallup.Suurin osa Niinistön kannattajista päätyi äänestämään ensisijaisesti Niinistöä, sillä...
-
Presidentinvaalissa kakkoseksi jäänyt kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr) pääsi keskiviikkoiltana tutustumaan Sauli Niinistön (kok) tulevaan virka-asuntoon. Haavisto ja hänen puolisonsa Antonio Flores nauttivat Mäntyniemessä illallista presidentti Tarja Halosen ja tohtori Pentti Arajärven kutsumana.
-
-
HELSINKI. Vihreä eduskuntaryhmä on valinnut yksimielisesti puheenjohtajakseen kansanedustaja Pekka Haaviston.Vihreiden presidenttiehdokkaana ollut Haavisto johti ryhmää myös viime vuoden valtiopäivillä.Ryhmän ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa kansanedustaja Johanna Karimäki...
-
Presidenttiehdokas Pekka Haaviston (vihr) kampanjaan kului 725 000 yhteensä euroa, kertoo viime perjantaina Valtiontalouden tarkastusvirastolle jätetty ennakkoilmoitus ehdokkaan vaalirahoituksesta.Kun Haavisto sai oikeusministeriön vahvistaman vaalituloksen mukaan 1 076 957 ääntä,...
-
Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto ei usko, että hänen homoseksuaalisuutensa olisi viime kädessä ratkaissut presidentinvaalin tuloksen.Haavisto sanoo uskovansa, että äänestäjä tekee valintansa laajemman kokonaisarvion pohjalta. Jollekin jokin asia painaa valinnassa enemmän kuin toisella.
-
Ensin on jännitys. Sitten tulee pettymys.Helsinkiläisen kahvila Cavalierin vaalivalvojaisissa tuijotetaan televisiota, joka näyttää ennakkoäänten jakautumisen. Homobaarin suosikki, vihreiden Pekka Haavisto, saa niistä alle 40 prosenttia."Ai kauheeta", parkaisee viinilasin takaa Pekka Saukkonen.
-
Tasavallan presidentiksi on valittu Sauli Niinistö.Niinistö on saanut koko maan äänistä 62,6 prosenttia eli äänimäärä oli noin 1,8 miljoonaa. Pekka Haavistoa puolestaan äänesti 37,4 prosenttia eli hiukan alle 1,1 miljoonaa suomalaista.Äänestysaktiivisuus on laskenut, sillä äänestysprosentti...
-
Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto on jäänyt presidentinvaaleissa toiseksi. Haavisto sai äänistä 37,4 prosenttia, kun kokoomuksen Sauli Niinistön tulos on 62,6 prosenttia. Ääniä Haavisto sai 1 076 957 ja Niinistö 1 802 400. Näin Niinistöstä tulee Suomen 12. presidentti."Kyllä...