-
Blogi
Päivittäisellä juoksulenkilläni ohitan aina paikallisen fudiskentän, ja ihailen sitä energiaa ja käsittämätöntä ihmismäärää. Koska fudis on meilläpäin varsin vahva laji, myös omat lapseni pääsivät pieninä jalkapallokouluun. Valitettavasti äidin mieltymys joukkuelajeihin ei selvästikään...
-
Akavassa aloitteen perusteluja moititaan harhaanjohtaviksi. Yrittäjänaiset uskovat asian etenevän silti eduskuntaan syksyllä. Vanhemmuuden kustannusten tasaamiseen tähtäävä kansalaisaloite on saanut laajan tuen kansanedustajilta....
-
-
Perheiden ongelmista vaietaan, sanoo ensimmäisen suomalaisen väitöskirjan sateenkaariperheistä kirjoittanut Anna Moring. Otsikon sisältämä ajatus tuntuu ihan naurettavalta, eikö niin? Tietenkin sateenkaariperheissä riidellään ja erotaan.
-
Blogi
Myönnän. Voi olla, etten ole rahankäyttäjänä välttämättä ihan niitä rationaalisimpia. En jaksa etsiä tarjouksia, ja ruokakaupassakin käyn siinä viihtyisämmässä, vaikka tiedän että naapurissa oleva vähän vähemmän viihtyisä on halvempi. Guessin kahden sadan euron käsilaukku on ihan...
-
Kolumni
Raskaana olevalle naiselle kaikki on selkeää. Ensin tulevat infernaaliset supistuskivut ja sitten ponnistetaan. Sen sijaan puoliso tai tukihenkilö saattaa olla synnytyksessä täysin pihalla. Meille syntyi kolme viikkoa sitten pieni tyttö,...
-
Samassa sängyssä vanhempiensa kanssa nukkuvat vauvat ovat tavallista suuremmassa riskissä kohdata kätkytkuoleman, tuore brittitutkimus osoittaa. Monissa suosituksissa samassa sängyssä nukkumista ei ole pidetty kätkytkuolemien riskitekijänä,...
-
Kaikki alkoi talosta. Vanhassa puuhuvilassa Hämeen Lopella oli melkein kymmenen huonetta, omenapuita ja kulttuurihistoriallista arvoa. Piha oli niin iso, että nurmikoiden leikkuu vei päivän. Ovelle johti saarnikuja. Sinne Anna Vesén muutti...
-
Kolumni
Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Näitäkin hetkiä – uskokaa tai älkää – riittää. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä. Vetoomukset ja neuvottelu kun eivät...