Uutiset 24h
Johanna Korhonen
Kristian
+14°6 m/sitä
+14°5 m/sitä
+13°5 m/sitä
+12°4 m/sitä
+12°4 m/skaakko
Ranskan uusi presidentti François Hollande vieraili tiistaina Berliinissä tapaamassa Saksan...
Kaivosalan ympäristövahingot ovat kasvattaneet painetta louhintalain säätämiseen. Vihreä...
Selvä enemmistö rikostutkinnan ja oikeudenkäytön eturivin vaikuttajista kannattaa syyteneuvottelujärjestelmän käyttöönottoa Suomessa.
Moni alaikäinen sekakäyttäjä ei hae apua, vaikka mieli tekisi. Taustalla on nuoren pelko laitoshoitoon tai koulukotiin joutumisesta.
Miksi Kreikan eroaminen eurosta olisi arvovaltatappio EU:lle? Kuusi kysymystä Kreikasta ja eurosta
Kreikan pääministeri väänsi vitsiä katkerasta nimestään
Ekonomistit epäilevät Kreikan kykyä palata omaan valuuttaan
Jalonen: Pelissä nähdään miten homma toimii
CHARLOTTE. Suuruimari Michael Phelpsillä on kohentamisen varaa ennen Lontoon olympialaisia. Toisen kerran kahden päivän aikana Phelps kärsi tappion Yhdysvaltain gp-kiertueen kisassa Charlotten altaassa. Lauantaina Phelps hävisi vanhassa leipälajissaan 200 metrin perhosuinnissa kiinalaiselle...
FLAGSTAFF. Norjalaisuimari Alexander Dale Oen vaikutti huonekaveriensa mukaan apaattiselta ja veltolta ja valitti olevansa kylmissään ennen kuolemaansa, kertoo tapauksen poliisitutkinta norjalaislehtien mukaan.Dale Oenin huonekaverit ovat kertoneet poliisille maanantaisista tapahtumista...
LOS ANGELES. Nelinkertainen rintauinnin olympiavoittaja Kosuke Kitajima suree kilpakumppania ja ystävää Alexander Dale Oenia, joka kuoli äkillisesti maanantaina harjoitusleirillä Flagstaffissa Arizonassa.Kitajima sanoi, että Dale Oenin kuolema jätti suuren aukon sydämeen."Itkuni ei laannu", Kitajima sanoi.
Maanantaina kuolleen norjalaisuimarin Alexander Dale Oenin tarkka kuolinsyy ei ole vielä tiedossa.Norjan uintijoukkueen lääkärin Ola Rönsenin mukaan Oen kuoli sydänpysähdykseen, mutta tarkempi syy selviää tiistaina tehdyn ruumiinavauksen tuloksista.Rönsen kiistää huhut, joiden mukaan...
FLAGSTAFF. Uinnin maailmanmestari ja olympiamitalisti, norjalainen Alexander Dale Oen on kuollut. Korkean paikan harjoitusleirillä Arizonan Flagstaffissa Yhdysvalloissa kuollut Dale Oen oli 26-vuotias. Kuolinsyyksi epäillään sydänpysähdystä.Dale Oenin harjoitustoverit löysivät hänet...
Harjoitusleirillä yllättäen kuollut Alexander Dale Oen oli norjalainen rintauimari. Hän syntyi 21. toukokuuta 1985 Öygardenissa ja kuoli 30. huhtikuuta 2012 Flagstaffissa Yhdysvalloissa. Uiminen alkoi nelivuotiaana Öygardenin uintiseurassa. Suurimmat saavutukset: 100 metrin rintauinnin...
DURBAN. Monacon ruhtinatar Charlene kutsuu Etelä-Afrikan uintijoukkueen valmistautumisleirille Monacoon ennen Lontoon olympialaisia. Kutsusta kertoi Etelä-Afrikan uimaliitto maanantaina.Prinsessa Charlene Wittstock on entinen huippu-uimari. Hän ui Etelä-Afrikan 4x100 metrin sekauintiviestijoukkueessa...
Kaksitoista suomalaista kilpailee toukokuun 21.-27. päivinä Unkarin Debrecenissä uinnin EM-kisoissa. Kilpailut käydään 50 metrin altaassa.EM-menestyksen ohella suomalaisuimareiden tavoitteena on rikkoa Lontoon olympiakisojen tulosrajoja.Olympiakisojen A-tulosrajan 1 500 metrin vapaauinnissa...