Uutiset 24h
Maija Aalto
Yhdysvallat johtaa pronssipeliä 2–0, Leijonat vihdoin hereillä
Turha murehtia
Leijonilla kaikki kunnossa pronssiottelua varten
Voitonvarmat ruotsalaiset onnittelevat Sveitsiä hopeasta
Veolia Transport -yhtiön työnseisaus haittaa Vantaan ja Keravan bussiliikennettä ainakin vielä maanantaina. Osapuolet eivät ole neuvotelleet viikonloppuna, kertoo pääluottamusmies Jani Hartikka. Yhtiön neljäsataa kuljettajaa ovat olleet...
Poliisi otti kiinni lauantaina kaksi rattijuoppoa, jotka yrittivät vältellä kiinnijäämistä hyppäämällä takapenkille ja peruuttamalla ratsiapaikalta Vantaalla. Lauantai-iltana kahdeksan aikaan poliisipartio pysäytti auton Hakunilantiellä...
Jättivelan kuriin saaminen vaatii lähivuosina jopa 60 miljoonan lisäkiristystä. Karsintaan joutuu koulu- ja terveysasemaverkko. TURKU. Vantaan tiukka velkakuuri ei riitä. Edessä ovat 50–60 miljoonan euron lisäkiristykset, jotka iskevät ensin kouluihin.
Veolia Transport -yhtiön työnseisaus haittaa viikonloppunakin Vantaan ja Keravan bussiliikennettä. Yhtiön 400 kuljettajaa ovat olleet töistä poissa viime tiistaista lähtien. Kuljettajien ja työnantajan välillä on kiistaa muun muassa työvuorojärjestelmästä.
Suklaatehtaan päällikön päivästä säästyy kaksi tuntia, koska hän voi tuoda lapset hoitoon omalle työpaikalle. Mutta syödäänkö karkkitehtaan päiväkodissa karkkia? Ensin tehtaan porteista sisään, sitten ruokalan ovesta ja portaat alas. Täällä...
Kiivaassa remontissa olevan Tikkurilan merkitys kasvaa, kun Vantaan "oma metro" eli kehärata valmistuu. Palvelut eivät rapaudu lännen Myyrmäessä, johtajat vakuuttavat. Vuosikymmenten kilpa on kallistunut itään: Tikkurilasta on nyt tulossa Vantaan keskusta.
Painopeitto on erityisesti toimintaterapeuttien käyttämä peitto, jota käytetään lasten rentouttamiseen. Ilta-Sanomat kertoi eilen, että sitä oli vantaalaisessa päiväkodissa nelivuotiaan nukuttamiseen vanhempien tietämättä. Lehden...