16.1.2005 22:17
Helsingin ydinkeskustassa tarroja ja laattoja liimailleet nuoret miehet saattavat saada syytteen vahingonteosta. Tapauksen poliisitutkinta on päättynyt ja syyttäjä tekee pian päätöksen, syytetäänkö kuutta nuorta miestä myöhemmin Helsingin käräjäoikeudessa.
Miesten epäillään liimailleen ainakin keskustassa vähintään satoja erilaisia pieniä liimatarroja ja värikkäitä keraamisia laattoja muun muassa talojen seiniin, sähkökaappeihin ja muihin paikkoihin. Tunnetuin tarroista lienee monissa paikoissa Helsingin keskustassa edelleen näkyvä let me love -tarra.
Vahvaa näyttöä miehiä vastaan poliisi sai, kun se teki kotietsintöjä epäiltyjen kotona näiden ollessa pidätettyinä vuorokauden verran. Etsinnöissä löytyi samaa tarramateriaalia, jota näkyy myös kaduilla, kertoo tutkinnanjohtaja, ylikonstaapeli Jari Nikonen keskustan poliisipiiristä.
"Motiivi jäi epäselväksi. Osa ei pidä tekoa edes rikoksena", hän sanoo.
Kuulusteluissa epäillyt vetosivat myös siihen, että saahan esimerkiksi mainoksiakin tuoda katukuvaan.
Sähköyhtiö ja muutamat kiinteistöyhtiöt esittänevät myöhemmin käräjäoikeudessa omat kuluvaatimuksensa puhdistuskuluista.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Ulkomaat | Julkaistu 19:23
Urheilu | Julkaistu 21:50
HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.
Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.