perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Lapualla liike venäläisopiskelijoiden puolesta

7.4.2009 13:52

Mikko Lehtimäki

Venäläiset opiskelijat tyrmistyivät etujensa poistamisesta Lapualla. Kuvassa ovat Olga Koltsova (oikealla edessä) ja Xenia Gribanova (vas.).

Venäläiset opiskelijat tyrmistyivät etujensa poistamisesta Lapualla. Kuvassa ovat Olga Koltsova (oikealla edessä) ja Xenia Gribanova (vas.).

Pohjanmaalla on alkanut nettikansanliike venäläisten opiskelijoiden opintoetujen säilyttämisen puolesta. Liikkeen pisti alkuun viestintäjohtaja Jussi Lähde, joka luki työmatkalla Vaasassa sunnuntaiaamun Helsingin Sanomista, että Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedu oli lopettanut sovittujen etujen maksamisen Lapualla opiskeleville venäläisnuorille.

"Minut pisti liikkeelle henkilökohtainen raivo näiden nuorten puolesta", Lähde kertoo omia tuntemuksiaan. Sekin vaikutti, että Lapua on hänelle tuttu paikka, sillä hänellä on siellä kesäpaikka.

Venäläisnuorten erityisedut, 80 euron kuukausiraha, ilmainen asuminen ja lisätty ateriapalvelu lakkautetaan huhtikuussa. Etujen maksamisesta on aikoinaan tehty sopimukset, jotka ovat osaltaan houkutelleet venäläisiä opiskelemaan Suomeen.

Sopimusten purkaminen kesken lukuvuoden on ajanut opiskelijat ahdinkoon, ja on mahdollista, että monet joutuvat keskeyttämään opintonsa Suomessa. Heidän asemaansa on vielä heikentänyt lisääntynyt työttömyys, joka on vienyt mahdollisuuden tehdä töitä opintojen ohessa.

Jussi Lähde tarttui sunnuntaina toimeen. Ensin hän kirjoitti Aamulehden nettisivulla julkaistavaan blogiinsa kirjoituksen ja pisti sen jälkeen tekstiviestejä ystävilleen aiheesta. Hän sai mukaansa eri alojen ammattilaisia, joiden avulla pistettiin pystyyn nettiadressi. Siihen on kertynyt tiistaihin puoleen päivään mennessä jo 300 allekirjoitusta. Adressissa vaaditaan koulutuskuntayhtymää pyörtämään päätöksensä.

"Lapualla ja Seinäjoella ryhdytään keräämään myös tavallista adressia, sillä kaikki eivät osaa käyttää nettiadressia", Lähde selvittää. Myös Facebookiin on perustettu samanhenkisiä ryhmiä suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi.

Lapualla aiotaan järjestää 23. huhtikuuta myös tukikonsertti nuorten puolesta. Kansanliike aikoo myös vedota opetusministeri Henna Virkkuseen (kok) ja liike on saanut avukseen muiden muassa professori Aulis J. Aarnion, joka on lupautunut yrittää neuvotteluja koulutuskuntayhtymän kanssa.

"Tässä rakennetaan sitä Suomen maabrändiä, josta paljon on puhuttu. Sedussa ei ole ymmärretty kuinka merkittävä kansallinen ja kansainvälinen puheenaihe aiheesta tulee", Lähde ennustaa.

 

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.