maanantai 21.5.2012 | Kosti, Konsta  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Aliupseerioppilas ei ehtinyt sotaan

5.9.2004 0:00

 Sotaanhan Matti Ranin olisi halunnut. Sotaan ja tykeille.

Silti hän joutui kykkimään Santahaminassa aliupseerikoulussa. Raninin sota oli poteroiden kaivamista Laajasalon rinteisiin, venäläisten lentokoneiden silhuettien opettelua, sulkeisia, marssia ja meteliä. Hänet oli kutsuttu armeijaan maaliskuussa 1944. Vuonna 1926 syntyneet olivat viimeinen ikäluokka, joka joutui sotaan.

"Janosin päästä tositoimiin. Suhtauduin sotaan suurella isänmaallisella innostuksella. Kaikki isänmaan puolesta, Ateenalaisten laulun hengessä", Ranin selittää kotonaan Helsingin Kulosaaressa Irakin suurlähetystön naapurissa. Hän intoutuu lausumaan: Nuorukaiselle kuolla kuuluu, kun hällä vielä kutrissa tuoksuavat, nuorteat kukkaset on.

Kasarmilla kuunneltiin kiihkeästi uutisia rintamalta. "Talin–Ihantalan taistelua seurattiin minuutti minuutilta. Uutiset antoivat hienovaraisesti ymmärtää, että romahdus oli lähellä."

Tykkien kumu kuului Santahaminaan saakka. Kuin kaukainen ukkonen.

Sitten, 4. syyskuuta radiossa kerrottiin, että aselepo on solmittu.

"Sekavat olivat mielialat silloin. Mutta totta kai, mukana oli helpotusta: nyt se saatanan koheltaminen loppuu."

Mutta: "Tappio on aina tappio. Eikä kukaan tiennyt, mitä tästä seuraa. Ja koti jäi Viipuriin."

Yksi positiivinen ajatus nuoren miehen mielessä oli: "Kohta pääsen tapaamaan tyttöystävääni Kotkaan! Eihän silloin lomia ollut."

Yli kymmenen vuotta myöhemmin Ranin näytteli Edvin Laineen ohjaamassa Tuntemattomassa sotilaassa vänrikki Kariluotoa.

"Sitä Tuntematonta ei olisi voinut tehdä ilman meitä, jotka oltiin koettu se. Jollain lailla sen elokuvan tekeminen antoi myös psyykkisen revanssin vihollisesta."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.