maanantai 21.5.2012 | Kosti, Konsta  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

KOMMENTTI

Arvossaan vielä vuosien päästä

Julkaistu: 30.5.2008 lehdessä osastolla Koti & Tyyli

 Jokakeväinen päänsärky on pahimmillaan: mitä lahjaksi valmistuvalle, ylioppilaalle, rippilapselle, hääparille... Ehkä jotakin, josta vuosikymmenten myötä tulee yhä muistorikkaampi esine?

Eräs ylioppilas osti pari vuosikymmentä sitten lahjarahoillaan itselleen juuri sinä vuonna Arabian mallistoon tulleen Heikki Orvolan astiaston ja siihen sopivat Hackmanin aterimet. Molempien sarjojen valmistus on jo lopetettu, ja lahjasta näyttää tulevan päivä päivältä tärkeämpi ja arvokkaampi.

Uniikkiastia on hyvä ja arvokas lahja. Se on yksilöllistä, käsityönä tehtyä taidetta. Uniikkia keramiikkaa ja astioita syntyy Suomessa joka päivä sadoista käsipareista. Ammattikuntaa on ympäri maan, ja keramiikkaa on myytävänä melkein kaikkialla.

Hintahaitari on todella suuri. Heljä Liukko-Sundströmin pienen pupuveistoksen saa muutamalla eurolla. Kim Simonssonin veistos voi maksaa kymmeniätuhansia.

Hyvää saattaa saada halvallakin, sillä aloitteleva taiteilija ei hinnoittele tuotteitaan pilviin. Silti niistä voi tulla huomisen "birgerkaipiaisia" ja "dorritvonfieandteja"!


Helsingin Sanomat | hs.koti@sanoma.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.