maanantai 21.5.2012 | Kosti, Konsta  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

TAUSTA

Aseveljeä ei jätetty

2.8.2004 0:00

 Taisteluissa haavoittuneista ja kaatuneista suomalaiset pyrkivät pitämään huolta viimeiseen asti. Haavoittuneet kuljetettiin joukkosidontapaikkoihin ja sieltä kenttäsairaaloihin ja sotilassairaaloihin.

Taistelutilanteen mukaan perustetuilla joukkosidontapaikoilla pystyttiin vain tyrehdyttämään verenvuoto, sitomaan ja lastoittamaan ja antamaan kipulääkitys.

Kenttäsairaaloissa tehtiin jo leikkauksia. Sotilassairaaloina toimi enimmillään 39 sairaalaa. Lääkintähenkilökuntaa puolustusvoimilla oli enimmillään yli 1 300 lääkäriä, 3 600 sairaanhoitajaa ja 4 000 lääkintälottaa.

Kaatuneista huolehtivat sotilaspapit ja kaatuneiden evakuointikeskukset.

Suomalaisille kunnia-asia oli saattaa vainajat kotiseurakuntien multiin. Kesän 1944 suurtaistelujen aikana kuitenkin osa kaatuneista, noin 3 500 miestä, jouduttiin jättämään kentälle tai hautaamaan rintaman lähelle, kun kuljetuksia ei pystytty järjestämään.

Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys on opetusministeriön tuella ja venäläisten avulla etsinyt ja palauttanut kotimaahan yli 500 kentälle haudattua tai jäänyttä vainajaa, joista osa on pystytty tunnistamaan. Tuntemattomat on haudattu yhteishautaan Lappeenrantaan.

Jatkosodan taisteluissa kaatui 39 500 suomalaista, joista lähes 20 000 vetäytymisvaiheessa. Lisäksi sotasairaaloissa kuoli 13 200 miestä ja katosi 7 000, joista yli 2 000 palautettiin sotavankeudesta. Talvisodan ja jatkosodan kokonaistappiot olivat noin 85 000 kuollutta ja kadonnutta.

Professori Juri Kilin Petroskoin yliopistosta on laskenut, että venäläiset menettivät Karjalan rintaman hyökkäyksessä noin 53 000 kaatunutta ja haavoittunutta.

Karjalan Kannaksella Neuvostoliitto menetti noin 100 000 miestä, joten kesän 1944 suurhyökkäyksen tappioluvut nousevat noin 150 000 kaatuneeseen ja haavoittuneeseen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.