OTA KANTAA

Barrikadilta kotisohvalle

Arvotutkimuksen mukaan suomalaisista on tullut 2000-luvulla uuskonservatiiveja: pysyvyyttä ja mukavuutta arvostavia kotihiiriä. Nuoret ovat kiinnostuneita maailmasta, mutta eivät innokkaita muuttamaan sitä.

 Koti, uskonto, isänmaa. Niitä pidettiin suomalaisina perusarvoina ennen.

Sitten tulivat EU, globalisaatio ja internet, jotka muuttivat käsitystä isänmaasta. Myös suhde uskontoon alkoi höltyä. Jäi koti, johon suomalainen linnoittautui ja teki olonsa elektroniikan keskellä mahdollisimman mukavaksi. Sieltä hänen kelpaa seurata maailman tapahtumia median välityksellä, turvallisen etäisyyden päästä.

Koti, mukava elämä ja virtuaalinen kansainvälisyys. Siinä arvot, joihin suomalainen tänä päivänä nojaa.

Tämä kärjistys perustuu joka vuosi tuhansille suomalaisille tehdyn RISC Monitor-asennetutkimuksen tuloksiin. Tutkimustulosten perusteella suomalaisista on tullut 2000-luvulla yhä haluttomampia kohtaamaan muutoksia.

"Vakiintuneen elämän tavoittelu on selvästi lisääntynyt", RISC Monitor -tutkimusohjelman johtaja Tiitta Tiilikainen sanoo.

Tietoyhteiskunta ja kansainvälistyminen eivät siis ole lisänneet suomalaisten virikkeidennälkää, vaan päinvastoin kodin ja rauhan kaipuuta. Muutoshaluttomuus luo kuvan uuskonservatiivisesta kansakunnasta.

"Usein puhutaan, että kvartaalitalouden pyörteissä ihmisillä on vaikea löytää rauhaa ja mahdollisuutta elää pienimuotoista elämää. Meidän aineistojemme perusteella Suomessa sellainen on kuitenkin löydetty. Yleisesti ottaen suomalaisten elämä ei voi enää mennä kovin paljon turvallisuushakuisemmaksi ja suojautuvammaksi", Tiilikainen sanoo.

Miten suomalaisten muutosvastarinta näkyy arjessa?

Onko 2000-luvun uuskonservatiivisuus pesän rakentamista ja sen jatkuvaa tuunaamista? Perinteisiin sukupuolirooleihin takertumista?

Maahanmuuton arvostelua?

Ainakin heteromiesten johtamalla, valkoisella ja kotikeskeisellä Suomella on viime vuosina ollut äänekkäitä puolustajia. Politiikassa heidän aktiivisin äänenkannattajansa, perussuomalaiset, on kasvanut 2000-luvun aikana marginaalisesta räyhäryhmästä keskikokoiseksi puolueeksi.

Samalla kun julkkisfeministit ovat saaneet näkyvyyttä, paljon huomiota ovat kahmineet myös ärhäkkäät miesaktiivit. Kirjoittamalla seksin saamisen vaikeudesta heteromies on lunastanut paikkansa tasa-arvokeskustelussa. Lesbon valinnasta maakuntalehden päätoimittajaksi seurasi sen sijaan kalabaliikki, jolle haetaan yhä oikeuden ratkaisua.

Perinteisistä sukupuolirooleista kertovat myös lastenhoidon luvut. Vaikka Suomella on maine tasa-arvon ja päivähoidon mallimaana, vuonna 2002 vain joka kolmas alle kolmivuotiaan lapsen äiti kävi töissä, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksesta. Pääministeri Matti Vanhasen (kesk) väläyttämä paluu perheverotukseen pönkittäisi kotiäitiyhteiskuntaa.

Lisäksi uraäiti tuntuu edelleen olevan alttiimpi julkiselle kritiikille kuin uraisä – ainakin politiikassa. Keskustan europarlamentaarikko Riikka Mannerin ilmoitusta raskaudesta paheksuttiin verkkokeskusteluissa laajasti. Miesmeppi Carl Haglundin (r) samanaikainen ilmoitus vauvasta herätti tuskin lainkaan huomiota.

Tämän vuoden RISC-tutkimuksen perusteella erityisesti nuoret suomalaiset ovat perinteisten perheroolien kannalla. 15–24-vuotiaat vastaajat suhtautuivat kaikista ikäryhmistä myönteisimmin ajatuksiin siitä, että elättäjävastuu kuuluu ensisijaisesti miehille ja että kotiin lasten kanssa jääminen tekee naiset onnellisiksi. Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontulan mukaan kaikki suomalaiset, mutta etenkin nuoret, pitävät uskollisuutta nykyisin tärkeämpänä kuin vapaamielisellä 1970-luvulla.

Kodin asemasta elämän keskipisteenä tuntuu kertovan myös halu sijoittaa sisustukseen ja turvalaitteisiin. Ne ovat viime vuosina vaurastuttaneet turva-alan yrityksiä ja täyttäneet lehtikioskit ja tv-kanavat sisustuseetoksella.

Miksi vakiintuneen elämän kaipuu on sitten lisääntynyt?

RISC-tutkimuksen mukaan sama suuntaus on näkynyt 2000-luvulla ympäri Eurooppaa. Yritysten, julkisyhteisöjen ja medioiden käyttämää kaupallista tutkimusta tehdään lähes kaikissa Euroopan maissa.

"Maailmanpoliittinen tilanne oli 2000-luvun alussa pitkään uhkaava. Oli syyskuun 11:nnen iskut, Afganistanin ja Irakin sodat. Uhkaavan ilmapiirin keskellä turvallisuushakuisuus yleensä lisääntyy", Tiitta Tiilikainen sanoo.

RISC:n tuloksissa Suomi on perinteisestikin edustanut Euroopan varovaisinta laitaa. Pysyvyyttä arvostetaan meillä enemmän kuin Ruotsissa, Virossa tai Venäjällä. Monimuotoinen elämä houkuttelee eniten eteläeurooppalaisia, jotka ovat RISC:n asennekartalla vastakkaisella puolella kuin suomalaiset.

Selitystä erolle voi etsiä maantieteestä ja historiasta. Uudet ilmiöt ovat kulkeutuneet peräpohjolaan monen mutkan kautta, ja suomalainen yhteiskunta on monimuotoistunut hitaasti. Sotaisa historia ja kylmä sota ovat varmasti lisänneet vakauden ja konsensuksen arvostusta.

Riskejä tunnutaan otettavan herkemmin silloin, kun siihen on varaa. Siitä kertoo se, että suomalaisten kokeilunhalu on kasvanut rauhallisina ja vauraina aikoina, kuten 1990-luvun lopun nousukauden aikana.

"Millenniumin kynnyksellä suomalaisten muutoshalukkuus oli lähellä Euroopan keskiarvoa", Tiilikainen sanoo.

Äskettäin muutoshalukkuuden lisääntymisestä on muualla Euroopassa saatu uusia merkkejä.

"Samaan aikaan Suomessa mieltymys vakiintuneeseen elämään on kuitenkin lisääntynyt entisestään", Tiilikainen sanoo.

Muutoshaluttomuus ei kuitenkaan tarkoita sisäänlämpiävyyttä. Kotisohvalla istuu utelias, maailman menosta huolestunut suomalainen.

Niin sanottu yleismaailmallinen ajattelu on RISC-tulosten mukaan yleistynyt Suomessa. Samaan aikaan paikallisuus ja omaan yhteisöön kuulumisen tärkeys ovat heikentyneet selvästi.

Yleismaailmallisuudella tarkoitetaan globalisaation tiedostamista ja huolta tämän päivän tekojen tulevista vaikutuksista. Suomalaisia maailman meno huolestuttaa enemmän kuin keskivertoeurooppalaista. Myös huoli luonnosta on kasvanut.

Kiinnostus maailman ongelmia kohtaan näyttää kuitenkin jäävän usein puheen tasolle. Valmius oikeasti auttaa vaikeuksissa olevia löytyy RISC:n mukaan vain noin joka seitsemänneltä suomalaisvastaajalta. Koko Euroopassa käytännön hyväntekeväisyyttä kannattaa noin joka kolmas.

Voi olla, että hyvinvointivaltiossa tuntemattomien hätää pidetään virkamiesten murheena.

"Lisääntynyt kiinnostus maailman asioita kohtaan tarkoittaa, että halutaan uutta tietoa. Suomalaisten huoli maailman tilanteesta purkautuu ennemmin nettikeskusteluissa kuin lähimmäisten auttamisena", Tiilikainen tiivistää.

Hieman yllättävää on se, ettei suomalainen ole huolestunut vain kaukaisista uhista, vaan myös omasta turvallisuudestaan. Jopa kolme neljästä tuoreimman RISC-tutkimuksen vastaajasta kertoo pelkäävänsä rikollisuutta ja väkivaltaa.

Pysyvyyden kaipuuta ei kuitenkaan voi selittää pelkällä pelokkuudella.

Tiilikaisen mukaan uuskonservatiivisuuteen vaikuttaa myös mukavuudenhalu, joka saa karsimaan riskejä ja pitäytymään tutussa ja turvallisessa.

"RISC-tulosten mukaan suomalaisten mukavuudenhalu on kasvanut ja näkyy vahvasti myös nuorten asenteissa. Tämän päivän mukavuudenhaluiset nuoret saattavat ohittaa villin ja kokeilevan elämänvaiheen ja siirtyä suoraan tasaiseen aikuisten arkeen."

Radikaalilla 1960-luvulla arvomaailma ja suhde seksiin muuttuivat vapaamielisemmiksi. Vanhempien jälkien seuraaminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, mikä näkyy myös Kontulan uskollisuuden arvostusta koskevassa tutkimuksessa.

"Jos nuorten asenteet ovat muuttumassa konservatiivisemmaksi, se saattaa olla vastareaktio omien vanhempien kokeilunhalulle", keskiluokan arvoja tutkinut sosiologi Teija Mikkola arvioi.

Taantuma saattaa johtaa myös siihen, että nuorten solidaarisuus vähenee ja arvot kovenevat. Tähän viittaa ainakin Helena Helven 1990-luvun laman vaikutuksista tekemä arvotutkimus.

Uskontotieteilijä ja sosiologi selvitti nuorten arvojen muutosta vuosina 1989–1993. Keskellä kiihkeintä kasinotaloutta nuoret suhtautuivat nihkeästi materialismiin. Yhteishyvä ja kriittiset vaihtoehtoliikkeet kiinnostivat monia.

"Taloudellisen turvallisuuden keskellä moni nuori tuntui ajattelevan, että hänellä on varaa tunnustaa pehmeitä arvoja", Helve sanoo.

1990-luvun laman keskellä tehdyssä uusintatutkimuksessa nuorten solidaarisuus oli selvästi karissut.

"Esimerkiksi maahanmuuttoa ja kehitysapua koskevat asenteet olivat muuttuneet selvästi kielteisemmiksi, kun avun tarve kotimaassa lisääntyi. Eniten asenteet olivat koventuneet niillä, joiden arvomaailma oli ollut kaikkein humanistisin", Helve sanoo.

Jos sama toistuu nyt, maahanmuuttokielteiselle politiikalle saattaa pian löytyä yhä enemmän tukea myös nuorilta.

Helven mukaan nuorten arvojen erottelusta on kuitenkin tullut yhä vaikeampaa, koska yksilöllisyyden ihannointi on karsinut ehdotonta joko – tai -ajattelua.

"Guccin kengät ja halu suojella luontoa mahtuvat helposti samaan pakettiin", hän sanoo.

Mitä nämä eri arvotutkimukset sitten kertovat suomalaisista nyt?

Globalisoituneen maailman murheet tuntuvat järkyttäneen suomalaisten turvallisuudentunnetta. Ongelmista janotaan tietoa, mutta niiden eteen ei olla valmiita tinkimään omasta mukavuudesta. Omaatuntoa helpotetaan satunnaisella eettisellä kuluttamisella – jota harrastaa RISC:n mukaan noin kolmasosa suomalaisista –, mutta harva on valmis tekemään uhrauksia esimerkiksi luonnon tilan parantamiseksi.

Ylevistä puheista huolimatta minäkeskeisyys tuntuu lisääntyneen.

Tätä päätelmää tukee myös viestintätutkija Pertti Suhosen vuosien 1984 ja 2006 välillä tekemä tutkimus suomalaisten arvojen muutoksesta.

Tuhannet vastaajat asettivat kaksitoista arvoa keskinäiseen järjestykseen. Kylmän sodan loppuvuosina 1980-luvulla globaalit arvot – rauha, nälän poistaminen ja luonnon varjeleminen – nousivat lähes yhtä tärkeiksi kuin yksilökeskeiset asiat. Sellaisia olivat terveys, hyvä toimeentulo ja ihmissuhteet sekä sielun pelastuminen.

Kansalliset arvot – itsenäisyys, täystyöllisyys ja tasa-arvo – jäivät jonon hännille.

Maailman rauhoittuessa ja avautuessa globaalit arvot romahtivat. 2000-luvulla kolme neljäsosaa vastaajista laittaa omat asiansa maailman ja kotimaan edelle.

Hyvä kysymys on, miksi 2000-luvun globaalit huolet ovat saaneet suomalaiset pelkäämään turvallisuutensa puolesta, mutta eivät ole lisänneet aktiivista auttamishalua kuten 1980-luvulla.

Suhonen uskoo terrorisminvastaisen sodan olevan suomalaisille lopulta niin etäinen, ettei se saa ihmisiä liikkeelle samalla tavalla kuin esimerkiksi ydinvarustelu Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välillä. Hän arvelee myös, että oman terveyden merkitystä korostetaan siksi, että siihen liittyvät uhat ovat konkreettisia.

"Pandemiapaniikit ja vastaavat saattavat hyvin nostaa terveyden merkitystä ihmisten mielissä", hän sanoo.

Suhosen tutkimus vahvistaa RISC-tulosten kuvaa omissa oloissaan viihtyvästä suomalaisesta. Tutkimusten keskivertohärmäläinen on kyllä kiinnostunut maailman muutoksesta, mutta ei halua sen hetkauttavan omaa elämäänsä.

Mutta mitä haittaa suomalaisten muutosvastarinnasta sitten on? Pysyvyyden kaipuu tuntuu olevan meissä syvällä.

Tiitta Tiilikaisen mielestä avoimempi suhtautuminen toisi uusia ideoita yhteiskunnan ja liike-elämän palvelukseen.

"Uudet ideat lähtevät usein siitä, että uskalletaan luopua pysyvyydestä ja ottaa riskejä."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.sunnuntai@sanoma.fi