PERHESITEITÄ

Brita ja Timo Kekkonen

Yhdessä erillään

Brita Kekkonen:

Kun Timo syntyi, sairaalakortissa luki: kallis lapsi sairaalassa. Niin kirjoitettiin, kun äidillä oli ollut monta keskenmenoa ja lapsesta haluttiin pitää erityisen hyvä huoli.

Kaikki uskoivat, ettei Timo selviäsi. Minäkin kävin katsomassa lasta vasta kuudentena päivänä, kun tiedettiin tämän jäävän eloon. Isäni soitti Arvo Ylpölle ja pyysi tätä katsomaan Timoa. Sylvi-anoppikin tuli ovesta sisään ja sanoi: "Ihana, kaunis lapsi! Ihan Tanelin näköinen!"

Se oli ensimmäinen kerta, kun Sylvi hyväksyi minut.

Sylvi ompeli Timolle kastajaismekonkin, kamalan rätin, halvinta tylliä. Sylvi piti itseään niin hyvänä ompelijana, kun oli ollut Käsityön ystävissäkin.

Timo oli tavattoman harkitsevainen lapsi, ei millään tavoin kovin jännittävä. Hiljainen kuten isänsä. Saatoin jättää hänet kolmen vanhana laivalle kuljeskelemaan ja mennä itse hyttiin siestalle.

Taneli oli lähetystösihteerinä Roomassa, kun Timo oli parin kolmen vuoden ikäinen. Minä raahasin poikaa museosta toiseen. Kotona hän saattoi kertoa isälleen, kuinka kaikilta vanhoilta patsailta puuttui päät ja ihmetellä, kuinka isoäiti Sylvillä oli vielä pää, vaikka hän oli jo niin vanha.

Roomassa oltiin usein elokuvissa ja Timo näki taatusti kaikki lapsilta kielletyt filmit. Italia olikin suomen kanssa Timon ensimmäinen kieli. Meillä oli myöhemmin italialainen apulainen mukana Yhdysvalloissa, ja Timo oli tälle tulkkina kaupassa. New Yorkissa Timo kävi juutalaista leikkikoulua, vaikka emme olekaan juutalaisia.

Kun muutettiin Suomeen, Timo sai pikkusiskon, Tean. Noina vuosina Timo vietti paljon aikaa Urhon ja Sylvin luona. Tamminiemen postiauto vei Timon usein kouluun, ja sisäkkö haki hänet koulusta.

Me äidit ei taidettu siihen aikaan ymmärtää, miten tärkeätä on olla lasten kanssa. Työnnettiin lapset mielellään isovanhemmille. Kaikki kesätkin, ihan teini-ikään asti, Timo vietti Kultarannassa. Siellä oli jännittävää turvamiesten kanssa. Ja Sylvihän palvoi Timoa. Sylvin suhde tyttäreeni oli vaikeampi: hän huomautteli Tean itsepäisyydestä. Toinen lapsi oli kai niin fagerholmilainen ja toinen ei.

Kun Taneli sai komennuksen Jugoslaviaan, lapset joutuivat olemaan Belgradin-kodissa jopa viikkoja hoitajien kanssa. Tanelihan oli akkreditoitu myös Ateenaan. En antanut kuitenkaan tunteille valtaa, en koskaan edes soittanut lapsille. Timo on aina ollut perusturvallinen lapsi; minähän nukuinkin aina Timon kanssa.

Timo itsenäistyi varhain. 15-vuotiaana hän alkoi laittaa ruuat meidän perheessä, ja pari vuotta myöhemmin hän jäi lopullisesti Suomeen, kun Taneli sai komennuksen suurlähettilääksi Roomaan. Kun Timo lähti opiskelemaan insinööriksi, en hämmästynyt. Hän oli insinööri jo syntyessään!

Minulla ja Tanelilla oli täysi luottamus, että Timo selviäisi elämässä. Tanelihan ei koskaan edes katsonut lasten todistuksia. Hänestä oli selvää, että ne olivat hyvät.

Yksi Tanelin suurista suruista oli se, että lapset olivat liian täydellisiä. Taneli itse oli niin kantikas ihminen, että se ärsytti häntä. Ei Kekkosilla pussattu tai halailtu, eikä riidelty. Fagerholmeilla enemmän näytettiin tunteita. Timo on tullut enemmän Kekkosiin mutta osaa hyötyä siitä paremmin kuin isänsä, joka kärsi omasta itsestään.

Timo ei koskaan sanoisi minulle mitään kaunista, ei ole meillä tapana. Enhän minäkään sano hänelle. Kun Timo esimerkiksi meni naimisiin, hän unohti kertoa siitä minulle. Eipä silti, en ole sellainen äiti, jota häät kiinnostaisivat.

Kun Timon isä jäi kiinni rattijuopumuksesta 1980-luvun alussa, ulkoministeriö kutsui hänet kotiin Tel Avivista. Taneli masentui syvästi ja ilmoitti minulle tekevänsä itsemurhan. Pyysin häntä odottamaan ainakin vuoden. Sen vuoden Taneli istui ulkoministeriön työhuoneessaan, eikä hänelle osoitettu enää tehtäviä.

Timo ei tiennyt isänsä todellista tilaa. Halusin varjella poikaani, joka oli juuri saanut lapsen.

Timon isä oli egoistinen ihminen. Se oli egoistisen ihmisen ratkaisu. Mutta syytän myös itsenäni Tanelin kohtalosta. Meidän välinen kilpailu oli aika kovaa, se juontui isistämme ja heijastui suhteisiimme.

Vieläkin minua kiusaa, ettei Timo puhu isänsä kuolemasta. Ehkä Timo on perinyt minulta sen aika inhottavan piirteen, että pystyy syrjäyttämään tunteensa. Se helpottaa kyllä elämää.

Itse menin naimisiin, kun tykkäsin, että oli jännää, kun mies oli Kekkonen ja meidän isät oli samassa hallituksessa. Taisin olla sellainen, jonka olisi pitänyt olla naimaton, elää ihan toisenlaista elämää kuin olen elänyt. Ihailenkin nyt Timoa, joka on niin vakaasti naimisissa. Timo ei ole karriääri-ihminen vaan pitää lomansa ja lähtee töistä ajoissa. Hänelle on tärkeintä olla hyvä isä.

Luultavasti en ole opettanut Timolle mitään. Me ollaan loppujen lopuksi asuttu niin pieni osa hänen elämästään yhdessä. Nykyään me syödään lounasta kerran kahdessa viikossa. Minä aina kysyn, mitä mieltä hän on poliitikoista. Koska itse olen niin tunteellinen, kaipaan Timolta analyyttisuutta. Sitä samaa, jota sain Tanelilta. Kun on elänyt poliitikkojen keskellä, tiedonjano ei mene lehtiä seuraamalla.

Asun itse Eirassa ja käyn vain pari kertaa vuodessa Timolla, kun hän asuu niin hirveän kaukana, Espoossa. Italiassa asuvan Tean kanssa soitellaan viidesti päivässä.

Timolla ei vain tahdo olla aikaa minulle, kun on talo, kesämökki, ruohomatot ja joukkueenjohtajan velvoitteet sählyssä. Lapsenlapsiakaan ei näe, kun yksi voimistelee koko ajan ja toinen pelaa sählyä.

Molemmat lapseni ovat niin itseriittoisia, etteivät he tarvitse minua. He ovat varmasti hirveän tyytyväisiä, että minulla on paljon ystäviä, jotka auttavat. Minä puolestani tarvitsen Timoa vain, kun auto pitää viedä katsastukseen."

Timo Kekkonen:

Ensimmäiset lapsuuden muistikuvat ovat enemmän tapahtumista ja paikoista kuin äidistä tai isästä. Muistan silti aina olleeni enemmän äidin kansa; äitihän ei käynyt koskaan töissä. Isä halusi kotonakin olla omissa oloissaan, yleensä kirja kädessä.

Olin nelivuotias, kun muutettiin isän työn takia New Yorkiin. Asuttiin Manhattanin ulkopuolella omakotitalossa, jossa oli myös sauna. New Yorkiin jälkeen muutettiin pariksi vuodeksi Helsinkiin, kerrostaloon Lauttasaareen. Aloitin koulun.

Minusta tuntuu, että olimme paljon yhdessä. Vaikka olimme diplomaattiperhe, meistä oli luksus tai hienostomaisuus kaukana. Haluttiin elää arkipäiväisesti. Äiti tai isä eivät korostaneet sukutaustaansa.

En muista lapsuudesta, miltä äiti näytti tai tuoksui. En edes sitä, miten hän pukeutui. Sellainen mielikuva kuitenkin jäi, että vaatteet olivat hänelle tärkeitä. Äiti ompeli paljon, ja kaavoja oli pitkin pöytiä.

Lauttasaaren jälkeen muutettiin viideksi vuodeksi Jugoslaviaan. Pikkusiskoni Tea oli jo kahden vanha.

Jugoslavian-kodissa vieraita kävi paljon, mutta meillä oli siellä keittäjä ja sisäkkö. Minäkin sain olla mukana auttamassa ja tarjoilemassa. Muistikuvat lapsuusajan ruuasta liittyivät enemmän siihen, mitä keittäjä teki, ei äidin ruokiin.

Tuona aikana matkusteltiin paljon. Oltiin usein hiihtämässä Italiassa. Kielet, historia ja matkustaminen ovat aina kiehtoneet äitiä. Äitihän valmistui aikoinaan romaanisen filologian maisteriksi, ja äidin kielitaito on muutenkin erinomainen.

Äiti oli meille lapsille perheen keskushahmo. Suhde isään oli etäisempi. Isän luonne ohjasi meitä jättämään hänet omiin oloihinsa.

Vaikka äidillä on aina ollut vahvat mielipiteet, hän oli kotona aika tasainen. Isällä taas oli erilaisia kausia, myös vaikeita huonotuulisuuskausia. Äiti on aina ollut positiivinen ja aktiivinen, avoin seuraihminen. Hän on hakeutunut vieraidenkin ihmisten kanssa keskusteluihin toisin kuin isä, joka pärjäsi paremmin tutussa porukassa.

En oikein tiedä, millainen avioliitto äidillä ja isällä oli. On vähän muistikuvia heidän välisistään rakkaudeneleistä – mutta en muista kovaäänistä riitelyäkään. Isä oli huonotuulisena enemmän kiukuttelijatyyppi, ja niissä mielialoissa entistäkin enemmän yksikseen.

Isän käytös ei kuitenkaan jättänyt minua katkeraksi, olihan äiti aina läsnä. Äiti huolsi ja piti jonkinlaisen kurin. Isä oli äitiäkin luottavaisempi siihen, että kaikki sujuu meillä lapsilla.

Äiti ei ole koskaan odottanut tai vaatinut minulta juuri mitään, ei myöskään isä. Ei silloin eikä myöhemmin. Kysyttäessä en osaa vastata, millainen kasvatus meillä oli.

Äidillä ei ollut edes ammattihaaveita minun suhteeni. Korkeintaan isoisä UKK oli ihmeissään, kun valitsin kirjoitusten jälkeen insinööriuran enkä valtiotieteitä.

Kun isä kuoli, olin melkein kolmekymmentä. Äiti ei ollut kertonut minulle, kuinka huonosti isä voi. Siksi isän ratkaisu tuli minulle yllätyksenä. Vaikka äiti tiesi isän aikeesta, hän ei ole koskaan ilmaissut syyttävänsä tapahtuneesta itseään.

Isä ei vain osannut suhtautua rattijuopumustuomioonsa, toisin kuin äiti. Äiti oli sitä mieltä, että sellaista sattuu. Äiti on aina osannut katsoa vaikeuksien läpi, mutta sitä hänkään ei voinut hyväksyä, että rattijuopumustuomio johti isän poiskutsumiseen Tel Avivista. Meille kaikille tuli mieleen, olisiko niin ankarasti toimittu jonkun muun henkilön kohdalla.

Kun isä kuoli, emme osanneet surra yhdessä. Kävimme sitä läpi kukin tykönämme.

Brita ei ole kai koskaan ole ollut ihan tavallinen äiti. Ei hän ole ollut edes sellainen isoäiti, jolle olisi uskaltanut viedä lapsensa hoidettaviksi. Se vain ei ole äidin tyyliä.

En voisi ikinä kuvitella Britaa kotiini siivoamaan. Siitä on yli vuosi, kun hän on edes käynyt meillä! Ollaan me silti yhteydessä paljon, soitellaan. Puhutaan enimmäkseen ruuasta ja resepteistä. En kuitenkaan keksi yhtään asiaa, missä tulisi mieleen kääntyä äidin puoleen.

Diplomaatin rouvan työ oli varmasti sitovaa. Äiti olisi halunnut toteuttaa monia asioita, joita ei voinut tehdä. Kun isä kuoli, äidin vauhti onkin vain kiihtynyt: tuttavapiiri on laajentunut, ja koko ajan on konsertteja ja reissuja eri puolille Eurooppaa. Äiti elää nyt ehkä elämänsä onnellisinta aikaa.

Julkaistu elokuussa 2002.

Brita Kekkonen on syntynyt vuonna 1927. Hänen isänsä K.-A. Fagerholm hävisi vuoden 1956 presidentinvaalit yhdellä äänellä Urho Kekkoselle. Hänen puolisonsa Taneli Kekkonen oli Sylvi ja Urho Kekkosen poika. Vuonna 1957 syntynyt Timo Kekkonen työskentelee johtajana Elinkeinoelämän keskusliitossa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi