17.1.2012 3:00
Helsingin kaupungin ja Guggenheimin säätiön väliseen sopimukseen on HS:n tietojen mukaan tulossa useiden miljoonien eurojen sopimussakko.
Sakko lankeaisi Helsingin tai Guggenheimin säätiön maksettavaksi, jos jompikumpi osapuoli vetäytyisi sopimuksesta sen solmimisen jälkeen.
"Keskustellaan miljoonaluokan maksusta", kaupunginjohtaja Jussi Pajunen vahvistaa HS:lle.
Helsingin kaupungin ja Guggenheimin säätiön juristit neuvottelevat edelleen sopimuksen yksityiskohdista. Kiire on kova, sillä aiesopimusta aiotaan esitellä valtuustoryhmille jo tällä viikolla.
Kaksi isompaa asiaa on neuvotteluissa vielä auki: sopimussakon suuruus ja lisenssimaksun määrittely.
Helsinki on ilmoittanut, että 24 miljoonan euron lisenssimaksu 20 vuodelta on katettava ulkopuolisella rahalla.
Guggenheim-sopimus on tulossa kaupunginhallituksen käsittelyyn jo 30. tammikuuta ja kaupunginvaltuuston hyväksyttäväksi 15. helmikuuta. Guggenheimin säätiön hallitus kokoontuu välittömästi valtuuston kokouksen jälkeen päättämään asiasta.
Jos molemmat osapuolet hyväksyvät sopimuksen, hanke nytkähtää eteenpäin jo helmikuussa. Silloin käynnistetään arkkitehtuurikilpailu ja jatkovaiheen valmistelu. Helsingin Guggenheimia varten perustetaan myös kokonaan uusi säätiö.
Sopimuksesta tulee joka tapauksessa hyvin mutkikas, sillä Helsingissä vaihtuu valtuusto ensi syksynä. Jos hanke etenee nyt helmikuussa, Guggenheim työllistää runsaasti myös syksyllä valittavaa valtuustoa.
"Arkkitehtuurikisan tuloksen valmistuttua seuraava päätös tulisi kaupunginvaltuustolle ehkä ennen kesää 2013. Silloin päätettäisiin museon kustannuksista ja kaavamuutoksista", Pajunen sanoo.
Myös Guggenheimin edustajien pitää hyväksyä arkkitehtuuri. Jos siitä ollaan erimielisiä, luvassa on välimiesmenettely.
Pajusen mukaan Helsingin ja Guggenheimin edustajat sopivat aikataulusta yhdessä tavatessaan New Yorkissa viime joulukuussa. HS tavoitti maanantaina Guggenheimin apulaisjohtajan Eleanor Goldharin, jonka mukaan kireän aikataulun on asettanut Helsingin kaupunki, ei Guggenheim.
"Aiesopimuksen neuvottelut ovat edelleen kesken, ja on liian varhaista paljastaa sen ehtoja", Goldhar kommentoi sähköpostitse HS:lle.
Goldhar ei suostu paljastamaan, oliko uhkasakko mukana myös Guggenheimin museohankkeissa Taichungiin Taiwaniin, Rio de Janeiroon Brasiliaan ja Guadalajaraan Meksikoon ja saiko säätiö uhkasakkorahat hankkeiden peruunnuttua.
"Se on luottamuksellista tietoa", Goldhar vastaa.
Mielipide C 5
Keskustelu Guggenheimin
museosta jatkuu vilkkaana.
Tästä on kyse 17.1. 3:00
Gallen-Kallela-Sirénin puoliso työskentelee Ekoportissa 17.1. 3:00
Guggenheimin vastustajat keräävät rivejään 17.1. 3:00
NÄKÖKULMASe siitä avoimuudesta 17.1. 3:00
Helsingin Sanomat | hs.kulttuuri@sanoma.fi
HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.
Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.