Julkaistu: 29.10.2007 lehdessä osastolla Oma elämä
Mitä yhteistä on pääministeri Matti Vanhasella ja jääkiekkoilija Jari Kurrilla? Tai kirjailija Jörn Donnerilla ja Microsoftin perustajalla Bill Gatesilla?
He kaikki ovat vasenkätisiä. Vasenkätisiä on väestöstä kymmenisen prosenttia, joten Suomessakin on yli 500000 vasenkätistä.
Kätisyyden tiedetään liittyvän aivotoimintaan. Vasenkätisten toimintaa säätelee enemmän oikea aivopuolisko, kun taas oikeakätisillä toimintaa hallitsee luovuuteen liittyvä vasen aivopuolisko.
Silti vasenkätisyys on monin tavoin edelleen arvoitus, ja sitä koskevat kansainväliset tutkimukset ristiriitaisia.
Ominaisuus on kuitenkin yleisempää miehillä kuin naisilla. Myös kaksosilla on yksösiä enemmän vasenkätisyyttä.
Kuvataiteessa ja musiikissa vasenkätisten lista on vakuuttava.
Voiko olla vain sattumaa, että sekä Leonardo da Vinci, Michelangelo, Rembrandt, Vincent van Gogh, Pablo Picasso, Beethoven, Mozart ja Bach olivat kaikki vasenkätisiä? Entä Bob Dylan, Jimi Hendrix, David Bowie, Sting ja Phil Collins?
Huippu-urheilussa vasenkätisyydestä voi olla hyötyä.
Tästä ovat esimerkkeinä monet tunnetut tennispelaajat ja nyrkkeilijät.
OIKAISU
Vasenkätisyydestä kertoneessa kirjoituksessa maanantaina 29.
lokakuuta sivulla D1 olivat aivopuoliskojen tehtävät väärin. Luovuus
liitetään vasenkätisyyttä ohjaavaan oikeaan aivopuoliskoon, ei
vasempaan.
TUTKIMUSKätisyys on edelleen arvoitus 29.10.2007
Oikea tai vasen - ihan sama 29.10.2007
TIESITKÖ?Yleisempää miehillä ja kaksosilla 29.10.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.
Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.