"Historian pelinappuloitahan me olimme kaikki"

Porkkalasta lähteviltä tai sinne tulevilta ei kysytty

kirkkonummi/riika. Syyskuun puolessavälissä 1944 Kirkkonummella ilma oli sakeanaan huhuja.

"Arveltiin, että Neuvostoliitto haluaa tukikohdan kuten talvisodankin jälkeen. Epäiltiin taas Hankoa", kirkkonummelainen Hans Öfverström, 77, muistelee. "Myös Porkkalasta puhuttiin, mutta silloin ajateltiin niemeä."

Epätietoisuus kuitenkin vaivasi. Kunnes: "Yhdeksännentoista iltana kello 22 tulivat radiosta uutiset. Kerrottiin, millainen alue vuokrataan."

Ja että vuokra-aika alkaa kymmenen päivän päästä.

"Sinä yönä ei kyllä nukuttu."

Seuraavana aamuna alueella vallitsi täysi kaaos. Mutta työhön oli tartuttava.

"Ne olivat surulliset ja kiireiset kymmenen päivää."

"Ensimmäisenä piti tyhjentää pellot viljasta ja perunoista. Aluksi kaikki autotkin varattiin ruuankuljetukseen. Maa kärsi vielä elintarvikepulasta."

Samalla piti hankkia uutta kotia ja pakata omaisuutta. Autot kippasivat kuormansa Kivenlahden sillalle. Sen jälkeen sai selvitä omin neuvoin. "Karja piti taluttaa pois yöaikaan, ettei se tukkisi teitä."

Alueelle ei saanut jättää mitään. "Pihalla seisoi upseeri, joka päätti, mitä kuljetukseen mahtuu. Vähemmän tärkeä piti polttaa. Se tarkoitti yleensä sellaista, jolla oli muistoarvoa."

Lopulta tyhjä ja siivottu koti piti jättää. Öfverströmit muuttivat Espooseen vuokratilalle.

"Se oli raskas matka, silmät kastuivat." Koti jäi rautaesiripun taa.

Rautaesiripun toisella puolella elettiin täysin Neuvostoliitossa, riikalainen Vladimir Borzov, 80, kertoo.

Venäläinen yliluutnantti saapui tukikohtaan kesällä 1948. Latvialainen Vija-vaimo muutti pian perässä.

"Armeija komensi minut Porkkalaan, mielipidettä ei kysytty", Borzov hymähtää.

Elettiin Stalinin aikaa. "Olin tyytyväinen etten joutunut Kaukoitään."

Alkuun se olikin harvoja riemun aiheita. Borzovin tehtävänä oli perustaa aliupseerikoulu Degerbyhyn.

"Ainoa rentoutumispaikka oli Degerbyn kirkkoon rakennettu vapaa-ajankeskus." Suurkaupunki Riiasta muuttaneelle Porkkala oli tylsä.

"Lisäksi kuri oli huono, eivätkä hommat toimineet." Tilanne muuttui vasta 1950 tarkastuksen jälkeen, jolloin tukikohtaa vahvistettiin. Elintasokin alkoi nousta.

"Muutimme tosin Porkkalaan Latviasta, jossa elintaso oli korkeampi kuin Venäjällä. Venäjältä tulleille Porkkalassa oli alusta asti selvästi paremmat päivät kuin kotona."

Jatko-opintojen jälkeen Borzov määrättiin Masalaan 1951. "Palasimme mielellämme."

Luonnonrauha ei enää häirinnyt, marjoja ja sieniä riitti, ja palstaa ja paria eläintäkin pystyi pitämään. "En tosin ehtinyt ajatella onnellisuuttani. Saimme kaksi lasta, ja arjessa oli tekemistä."

"Oli meillä huvituksiakin, mutta sotilastukikohtahan se oli."

Kesällä 1955 tuli käsky tyhjentää tukikohta. "Se oli yllätys, tukikohtaa oli koko ajan vahvistettu." Borzov vei perheen Riikaan ja palasi hoitamaan aluetta palautuskuntoon. Sen jälkeen nuorukaisena alkanut ura armeijassa oli ohi.

Öfverströmille paluu oli upea. Hän juoksi ensimmäisenä Kivenlahden sillan yli.

Samalla se oli karu. "Jos on nähnyt Viron Paldiskin tukikohdan, tietää vähän, miltä täällä näytti." Silti pakahdutti.

Kotitaloon ei voinut muuttaa, se oli toiminut tuhannen miehen työmaaruokalana. Isän synnyinkoti naapurissa oli ollut esikuntana, ja siinä Öfverströmit yhä asuvat. Omaisuus piti lunastaa valtiolta takaisin.

"Tunnemme täällä asuneita venäläisiä. Historian pelinappuloitahan me olimme kaikki."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi