6.3.2008 17:39
Bryssel. Hollanti on nostamassa terrorivalmiustasoaan kohutun islamin vastaisen filmin vuoksi. Maan tiedotusvälineiden mukaan terrori-iskun uhka arvioidaan nyt merkittäväksi rajatun sijaan.
Oikeistokansanedustaja, Geert Wilders on jo pitkään valmistellut maassa lyhytfilmiä Koraanista, mutta sitä ei ole vielä esitetty. Kovista mielipiteistään tunnetun Wildersin mukaan Koraani on vaarallinen ja väkivaltaan yllyttävä kirja, joka pitäisi kieltää.
Hollannin hallitus on ollut vakavasti huolissaan reaktioista, joita noin vartin kestävä lyhytfilmi voi aiheuttaa. Se ei kuitenkaan aio kieltää filmin esittämistä.
On kuitenkin hyvin epävarmaa, missä laajuudessa Fitna-niminen filmi esitetään. Volkskrant-lehden mukaan yksikään tv-kanava ei ole tehnyt Wildersin kanssa sopimusta sen näyttämisestä.
Lehden mukaan Wilders oli vaatinut kanavia sitoutumaan filmin esittämiseen kokonaisuudessaan ilman, että ne ovat edes nähneet sitä.
Sen sisällöstä ei myöskään ole tarkempaa tietoa. Wilders on nyt perustanut elokuvalle oman sivuston internetiin.
Wilders poistaa tanskalaispilakuvan Koraanin-vastaisesta elokuvastaan 31.3.2008
Koraani-elokuva vedettiin pois verkkosivuilta uhkailujen vuoksi 29.3.2008
Suomalaiset kriisinhallintajoukot saivat varoituksen koraanifilmistä 29.3.2008
Suuret muslimimaat tuomitsivat Koraani-filmin 28.3.2008
Hollantilainen imaami: Eurooppa ei arvannut islamin voimaa 28.3.2008
EU-ministerit Koraani-kohusta: Sananvapautta ei pidä käyttää väärin 28.3.2008
Hollannin pääministeri tuomitsi Koraani-elokuvan 28.3.2008
Tanskalainen Muhammad-piirtäjä suivaantui Koraani-filmistä 28.3.2008
Hollantilaispoliitikko julkisti kohutun Koraani-elokuvansa 27.3.2008
KOMMENTTIFitna on 17 minuutin provokaatio 28.3.2008
Koraani-elokuvan nettisivu suljettiin 23.3.2008
Hollantilaiset osoittivat mieltään Koraani-elokuvaa vastaan 22.3.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.
Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.