"Ihanan surullisen pelottavaa ja kaunista"

HS:n lastenkirjakyselyn vastaukset ovat arvokasta aineistoa tutkijoille

 "Satujen satu, jossa on kaikki", kirjoitti 64-vuotias helsinkiläisnainen HS:n lastenkirjakyselyyn perusteluksi, miksi hänen mielestään Aili Somersalon Mestaritontun seikkailut on paras kotimainen lastenkirja. Se on aika tyhjentävästi sanottu.

Lukijoilta kysyttiin lapsuuden ja nuoruuden mielikirjoja. Kyselyn tulokset julkaistiin juhannuksen lehdessä, mutta näitä lukijoiden perusteluita tutkijat käyvät läpi vielä pitkään tämän jälkeen.

Ne ovat arvokasta ja ainutlaatuistakin aineistoa, kiittelee Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin toiminnanjohtaja Kaisu Rättyä, joka on alustavasti lueskellut vastauksia.

Instituutti oli mukana tekemässä kyselyä, ja vastaukset ovat nyt heidän käytössään.

Suomalaisia lukijoita on toki tutkittu ennenkin. Vastaanottotutkimus on yksi kirjallisuudentutkimuksen suuntaus.

Rättyän mukaan HS:n kyselyssä on kuitenkin se etu, että vastauksia on riittävän paljon (liki 3 000 vastaajaa). Hän tosin harmittelee aikuisten miesvastaajien pientä osuutta.

"Tässä kyselyssä on mainiota se, että vastaukset ovat vapaaehtoisia, ja niitä on saatu myös nuorimmilta lukijoilta. Pienten mielipiteitä ei ole kysytty tätä ennen", Rättyä sanoo.

Lasten vastausten perusteella voidaan Rättyän mukaan päätellä ennen kaikkea, miten tärkeää lapsille lukeminen on.

Itse lukukokemuksen ja lukuhetken merkitys on ollut suuri. Se on usein syy sille, miksi tietty kirja on ylipäätään jäänyt mieleen.

"Ensimmäinen itse luettu kirja", oli hyvin tavallinen vastaus. Mielikirja on voinut olla myös ensimmäinen ikioma, ensimmäinen itse kirjastosta lainattu tai ensimmäinen omilla rahoilla ostettu.

Kirja esineenä tuntuu olevan tärkeä kaikenikäisille, mutta vain naisille.

Yhteiset koko perheen lukuhetket mainitaan. Isovanhemmatkin ovat saattaneet olla mukana, ja erityisen lämpimästi muistellaan isän syliä.

Muistiin ovat jääneet paikat, joissa on luettu, ja jopa lukijan äänenpainot. Jotakin kirjaa on luettu sairaana.

Monia rakkaimpia kirjoja on luettu moneen kertaan, "puhki", ja parhaimpia vielä aikuisenakin. "Se on kirjahyllyssä edelleen."

Kirjan paksuudellakin on edelleen merkitystä. Kymmenvuotias poika perusteli Pottereiden vetovoimaa hienosti "lukujuhlan pituudella".

Aikaisempien lukijatutkimusten perusteella (muun muassa Kimmo Jokisen väitöskirja 1997) suomalaiset arvostavat kieltä, tavallisesta arjesta kertovaa tarinaa sekä realismia. Lastenkirjakyselyn perusteella arvostukset ovat vähän toisenlaisia.

Kieli ei noussut tässä kyselyssä niin selvästi esiin. Todenmukaisuutta ei odoteta ollenkaan.

Arkikuvaukset mainittiin aikuisten ja nuorten vastauksissa, mutta lapset eivät nosta niitä esiin. Tämän perusteella Rättyä kyseleekin, onko "lukijamaisema" muuttumassa tai miten se eroaa aikuisten ja lastenkirjojen välillä.

Fantasia on nyt lastenkirjoissa pinnalla. Realismin vaatimus rasitti lastenkirjallisuutta(kin) erityisesti 1970-luvulla ja sen jälkeenkin, mutta se on jo jäänyt taka-alalle.

Rättyä huomasi, että lukijoiden mieleen ovat usein jääneet ne lasten kuvakirjat, jotka ovat sadunomaisempia, tai yksityiskohdat, joissa realismia rikotaan.

Itse kirjoista tulevat ensin mieleen yksityiskohdat, kuten "kivat reiät" Tove Janssonin kirjassa Kuinkas sitten kävikään?, joka voitti kuvakirjojen sarjan. Tai "imurin kita oli niin hirmuinen".

Mieleenpainuvia ovat olleet myös Vinskin näkymättömyyspulveri, Onnelin ja Annelin oma talo, Viisikon syömiset, Rasmus Nallen pannukakut ja niin edelleen.

Narnia-kirjojen portti taikamaailmaan on ollut niin vaikuttava, että jotkut ovat oikeasti menneet vaatekaappiin odottamaan portin ilmaantumista.

Tietyt fraasit eivät unohdu, kuten Eduard Uspenskin Fedja-sedän "Kop kop. Kuka siellä? Minä täällä, postiljooni Petshkin."

Miljöö saa olla mieluiten tuttu ja myyttinen: suomalainen metsä tai meri ja rannikko, kuten muumikirjoissa. Astrid Lindgrenin kirjojen ruotsalainen pikkukaupunkidylli on osa suomalaistenkin mielenmaisemaa.

Toisaalta ikuista vetovoimaa tuntuu olevan brittiläisillä sisäoppilaitoksilla, jollaisia kuvataan monissa tyttökirjoissa ja nyttemmin myös Harry Pottereissa.

Miljöötä tärkeämmäksi nousivat kuitenkin kirjojen henkilöt ja varsinkin samastuttavat päähenkilöt. Samastumista vahvistaa ikä ja yhteiset ongelmat, joita esimerkiksi aikuiseksi kasvaminen teettää. Arvomaailmallakin suosikeita usein perustellaan: muumeista mainitaan melkein aina heidän elämänasenteensa.

Kaisu Rättyä luettelee edelleen päähenkilön hyviä ominaisuuksia: rohkeus, anarkistisuus, uskallus olla erilainen.

Ihmissuhteissa on ihailtu toisaalta perheidylliä, toisaalta epäsovinnaisuutta.

Kotimaisissa kirjoissa korostuvat ystävyyssuhteet, käännetyissä fantasiakirjoissa hyvän ja pahan taistelu.

"Kiva, hauska, jännittävä" ovat tyypillisiä adjektiiveja, joilla mielikirjoja kuvailtiin. "Ihanan surullisen pelottava kirja. Kaunis ja jännittävä", kuvaili 26-vuotias nainen Tove Janssonin toista suosikkikuvakirjaa Kuka lohduttaisi Nyytiä?.

Pienimmille lapsille hauskuudella, huumorilla on eniten merkitystä. Vähän myöhemmin tulevat mukaan liikutus ja surullisuus, ja nuoruuden kynnyksellä romantiikka ja nostalgia. Kirjat kasvattavat lasta myös tunteiden maailmaan.

Ne inspiroivat leikkeihin, kerhoihin, näytelmiin ja kaikenlaiseen matkimiseen. Luovaan ilmaisuun ja jopa ammatinvalintaan, Rättyä arvelee.

Mielikirja sai usein kyselyssä perustelukseen "klassikko" tai "tarvitseeko sitä selittää?", mikä lienee kutakuinkin sama asia.

Lorut ja riimit muistuvat mieleen vuosikymmentenkin jälkeen. Ja useampikin lukija väitti, että lapset ovat oppineet Tiitiäisen satupuun loruja jo ennen kuin oppivat puhumaan.

Rikas kieli nostettiin toki esiin, vaikkakin vähemmän kuin olisi voinut odottaa. Parhaita kääntäjiä nimettiin erikseen, varsinkin Kirsi Kunnas, Jaana Kapari ja Ilpo Tiihonen.

Paljon oli tietenkin myös kirjoja, joissa on "ihanat kuvat" tai "upeat värit". Kuvitus mainittiin usein, mutta sitä harvemmin eriteltiin. Kirjojen kannet ovat muistissa, joskus kirjan kokokin. Rakas kirja kaikkinensa.

"Värikäs, tarina etenee", kommentoi nelivuotias espoolaistyttö Lucy Cousinsin Maisa ajelulla -kirjaa. Tyhjentävä perustelu sekin.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi