Ilmatorjuntatykillä alkoi jupina

 Heti aamulla Antti J. Pesonen huomasi, että jokin oli muuttunut.

Se uusi asia, minkä tieto aselevon solmimisesta synnytti Helsingin Lauttasaaren ilmatorjuntapattereilla, oli jupina.

Ilmapuolustusta hoitivat lähinnä Pesosen kaltaiset koulupojat ja nostoväki, ne jotka eivät kelvanneet rintamalle.

Ja ne nostomiehet, joita oli ehkä aiemminkin osattu epäillä kommunisteiksi, aloittivat heti uutisen kuultuaan jupinan. Sodasta, Saksasta, Neuvostoliitosta ja sen sellaisista asioista.

"Se oli yleistä jupinaa. Oli turpa täytynyt pitää kiinni pitkään, ja nyt sen saattoi aukaista", Pesonen kuvaa tunnelmia syyskuun neljännen päivän aamuna. Muuten päivästä on vähän kerrottavaa.

"Se oli hyvin hämmentävää. Mitä kaikki oikein tarkoitti? En osaa sanoa, oliko se helpotus vai järkytys. Me sotilaspojat mentiin virran mukana vain, päivästä toiseen tuli uudet käskyt."

Pesonen oli liittynyt sotilaspoikiin, koska rehtori niin kehotti. Hän ilmoittautui Hesperiankadun suojeluskuntatalolla, sai kolme päivän koulutuksen ilmatorjuntatehtäviin ja sitten Helsingin pommitukset alkoivatkin.

"Vasta myöhemmin kuulin, että olin vapaaehtoinen. Menin, kun koulussa käskettiin. Mutta eihän kukaan ole niin taitava tykin kanssa kuin 16-vuotias poika, joka ei ymmärrä pelätä. Vaikka pommeja tuli niskaan, ei pelottanut yhtään. Ehkä se oli tyhmyyttä."

Epävarmuus jatkui vielä pitkään, eikä sotakaan ollut ihan ohi.

"Venäläiset lentokoneet lensivät Helsingin ilmatilassa vielä pitkään hätyyttelemässä evakuoitavia saksalaisia. Pari viikkoa aselevon jälkeen Helsinkiä vielä lähestyi kolmen venäläiskoneen muodostelma. 19. syyskuuta kello 8.34. meidän patterimme ampui sitä kohti kuusi ammusta. Olin siis mukana ampumassa jatkosodan viimeisiä tykinlaukauksia."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi