maanantai 21.5.2012 | Kosti, Konsta  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

TEATTERI

Inhimillisessä mittakaavassa

Johtajaton Teatteri Siperia etsii tekemisen vapautta

Julkaistu: 30.1.2009 lehdessä osastolla Kulttuuri

tampere. Kenen näyistä voi rakentaa teatteriesityksen? Onko se aina näytelmäkirjailija tai ohjaaja? Voisiko se joskus olla näyttelijä?

Näistä kysymyksistä lähti liikkeelle tamperelaisen Teatteri Siperian perustaminen kolme vuotta sitten.

1970-luvulla syntyneiden sukupolviteatteriksi tunnustautuvan Siperian tavoitteena on tehdä omaehtoista teatteria demokraattisella toimintaperiaatteella, mutta demokratia on vaikea laji. Kun kaikkien mielipide on otettava huomioon, on yksimielisyys monen neuvottelun takana eikä aina saavutettavissa. Niinpä Siperiassa on viime vuodet etsitty omaa toimintamallia välillä ankarallakin keskinäisellä väännöllä.

Onko ryhmä yhteen hiileen puhaltava ensemble, joka toimii yhteisön ehdoilla ja sen parhaaksi yksilölliset pyrinnöt unohtaen vai onko yhteisö paikka, jossa sen jäsenet voivat toteuttaa omia ideoitaan? Pitäisikö sittenkin valita joukosta taiteellinen johtaja?

Individuaalisuuden ajan kasvatteina siperialaiset päättivät pitää kiinni teatterista jäsentensä vapaana toimintaympäristönä. Taiteellista johtajaa ei valittu, ja myös teatterin hallituksen johtajan pesti kiertää. Kaikkien ideoille halutaan antaa mahdollisuus tulla huomioiduksi. Tähän tarkoitukseen järjestetään muun muassa keskinäisiä seminaareja, joissa ideoita esitellään ja ne saavat kukin vuorollaan toisten jakamattoman huomion.

Teatteri Siperian näytäntövuoden projekti on kolmesta itsenäisestä osasta koostuva Inhimillinen trilogia. Sen ensimmäinen osa Vaaleanpunaista kohinaa vierailee parhaillaan Espoon Kaupunginteatterissa. Toista osaa, Antti Mikkolan ohjaamaa Ainakin tapahtuu jotain esitettiin Tampereella marras- ja joulukuussa.

Trilogian kolmas pala, Mikko Bredenbergin ja Tuomas Timosen Lempeä ihminen tulee ensi-iltaan helmikuun loppupuolella. Se on paitsi esitys myös tutkimus, joka kuuluu osana Bredenbergin taiteelliseen tohtorintyöhön.

Inhimillisyyttä toteutetaan paitsi esitysten teemoissa myös niiden mittakaavoissa ja tuotanto-olosuhteissa.

Katsojaystävällisesti niissä pyritään myös inhimilliseen kestoon. Kukin kolmesta esityksestä kestää hiukan reilun tunnin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.