Itku tuli ja vauva potki vatsassa

 Vuokko Lönnfors, 21, istui pienen hämeenlinnalaisasunnon kamarissa ja tuijotti pöydällä nököttävää radiota. Kamarissa seisoivat myös nuoren rouvan vuokraemäntä ja -isäntä, tutun viipurilaisperheen vanhemmat.

Kuuluttaja oli juuri kertonut, että aselepo oli tullut. Leninkikangas kiristi Lönnforsin vatsaa: raskaus oli viimeisellä kuulla ja vauvan potkut tuntuivat välillä rajuina.

"Itku siinä tuli. Kaikki oli yhtäkkiä niin lopullista, ja niin paljon kauheita asioita oli tapahtunut", Lönnfors muistaa.

Lönnforsin perhe oli paennut Viipurista talvisodassa 1939. Laihalammen-kodin oli kerrottu tuhoutuneen taisteluissa heti sen jälkeen. Vaikka Kuruun asettunut evakkoperhe ei palannut Viipuriin jatkosodan aikana, toivo kotiin pääsystä eli koko ajan.

"Sillä hetkellä muistin esiliinan, jonka isä oli ostanut minulle. Isän mielestä se oli vähän maalainen, mutta minusta ihana. En ehtinyt käyttää sitä kertaakaan. Se jäi viikattuna Viipurin-kodin kaappiin."

Suru oli Lönnforsin ensimmäinen reaktio uutiseen siitä huolimatta, että aselepo tarkoitti myös toukokuussa vihityn aviomiehen paluuta sodasta. Lönnfors oli tavannut pommituslentojen sähköttäjänä ja konekivääriampujana olleen sulhasensa syksyllä 1943 ja ehtinyt pelätä tämän puolesta koko kiivaan kesän 1944.

Pian aselevon tultua Lönnfors matkusti Kuruun synnyttämään. Sinne saapui kohta myös aviomies, ja tasan kuukauden kuluttua pariskunnalla oli pieni tytär.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi