Jos paikka jää saamatta

"Tikka takka." Näihin sanoihin aloitin ja päätin musiikkitieteen pääsykoevastaukseni vuonna 1993.

Minulla ei ollut aavistustakaan, mitä kysymykseen olisi pitänyt vastata. En ollut lukenut kunnolla. Olin juuri kirjoittanut ylioppilaaksi, ja kaikki oli auki.

Tarkemmin ajatelleen en edes tiennyt, miksi pyrin yliopistolle, saati musiikkitieteeseen. Sillä oli luultavasti jotain tekemistä odotusten kanssa, joita kuvittelin itseeni kohdistuvan. Vasta pääsykokeissa tulin ihmetelleeksi, mitä haluan. Ei aavistustakaan.

Kun kävelin ulos reputettuani kokeen, olo oli itse asiassa aika kutkuttava. Kokonainen vuosi, josta ei tiennyt, mitä tapahtuisi – ei sellaista ollut tapahtunut vielä koskaan.

Ja myöhemmin selviäisi, ettei juuri tapahtuisi vastaisuudessakaan.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen tuntui hetken kuin elämä olisi yhtä suurta kesäfestaria. 18-vuotiaana en vielä hermoillut hysteerisesti tulevaisuudesta. Meitä oli pari muutakin, jotka eivät päässeet opiskelemaan. Jotkut yrittivät tosissaan, mutta ylioppilaskirjoitusten väsyttäminä jäivät puolesta pisteestä roikkumaan. Jotkut vain laiskottelivat eivätkä siksi päässeet sisään.

Olimme samassa veneessä, ja sääkin oli mitä loistavin.

Monille opiskelemaan hakeminen on kuitenkin kova paikka. Opetushallituksen selvityksen mukaan abiturientit suhtautuvat opiskelupaikan valintaan hyvin vakavasti. Ajatellaan, että valinta vaikuttaa ratkaisevasti koko loppuelämän suuntaan: väärä ratkaisuhan on kuolemaksi!

Mutta ei se ole.

Voi käydä niin, että opiskelupaikka löytyy heti, mutta se ei olekaan se oikea. Silloin päämäärättömältä vaikuttava eteneminen opinnoissa synnyttää ahdistusta.

Ja voi myös olla, että oikea aine löytyy heti mutta sitä ei pääse sinä vuonna opiskelemaan. Vuoden jälkeen tulee aina toinen vuosi.

Itse asiassa valtaosa välivuoden pitäneistä abiturienteista pitääkin sitä hyvänä asiana. Välivuosi on vähän kuin nukkuisi yön yli tehdessään suurta valintaa elämässä. Mikä edellisenä keväänä on hämärän peitossa, voi vuoden kuluttua tuntua päivänselvältä ratkaisulta. Eikä opiskelupaikan menettäminen tarkoita toimettomuutta.

Omaan yliopisto-opintoja edeltävään vuoteeni mahtui enemmän hommaa kuin moneen vuoteen ennen sitä tai sen jälkeen. Opiskelin, tein hanttihommia, harrastin, luin.

Välivuotta viettävää varten on olemassa kokonainen maailma.

Jos oma pääaine on varma, voi halutessaan kuluttaa vuoden valmennuskursseilla tai ehkä suorittamalla etukäteen opintoviikkoja avoimessa yliopistossa.

Tai sitten voi mennä vuodeksi kansanopistoon ja valita siellä mitä haluaa: vaikka erämatkailulinjan, elokuvalinjan, matkailulinjan tai kirjoittajalinjan. Useat kansanopistossa opiskelleet sanovat opistovuotensa olleen elämän parasta aikaa.

Opistojen lisäksi nuorille on tätä nykyä vaikka kuinka paljon erilaisia työpajoja. Mediakylpy vai autonkorjauskurssi?

Voi myös lähteä au pairiksi. Tai vapaaehtoistyöhön! Sen kautta voi päästä melkein minne tahansa maailmassa tekemään mitä tahansa.

Sitten voi tehdä työtä, ja kannattaakin.

Ennen kaikkea voi tehdä asioita, joihin ei ehkä koskaan enää tule olemaan aikaa: oppia uusi kieli, kirjoittaa runoja, opetella valokuvaamaan tai lähteä reppu selässä kiertämään Intiaa.

Hyvää matkaa!

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi