maanantai 21.5.2012 | Kosti, Konsta  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

TUTKIMUS

Kätisyys on edelleen arvoitus

Perimä yksistään ei selitä kätisyyttä

Julkaistu: 29.10.2007 lehdessä osastolla Elämä

 Vasenkätisyyteen liittyy paljon kysymyksiä, epäselvyyttä ja ristiriitaisia tutkimustuloksia alkaen jo siitä, kuka määritellään vasenkätiseksi.

Oikeakätiset eivät yleensä käytä paljonkaan vasenta kättä, mutta vasenkätiset käyttävät oikeaa moneen toimintaan.

Umpivasureita on aika vähän, toteaa professori Eero Castrén Helsingin yliopiston neurotieteen tutkimuskeskuksesta.

"Erään testin mukaan en olisi itsekään vasuri, koska käytän vasenta kättä lähinnä vain kirjoittaessa. Oikeaa kättä käytän, kun leikkaan saksilla tai veitsellä, heitän tikkaa tai pelaan tennistä", kertoo Castrén.

Uutta tietoa vasenkätisyydestä saatiin tänä vuonna, kun suomalaistutkija löysi vasenkätisyyteen vaikuttavan geenimuutoksen. Helsingin yliopiston neurotieteen tutkimuskeskuksen tutkija Juha Laurén osoitti väitöskirjassaan, että tietty LRRTM1-geeni altistaa vasenkätisyydelle ja ohjannee osaltaan vasemman ja oikean aivopuoliskon kehittymistä toisistaan eroaviksi.

Vasenkätisyyden genetiikka on edelleen hämärän peitossa. "Se on monimutkaista ja siitä tiedetään hyvin vähän. On olemassa identtisiä kaksosia, joista toinen on vasenkätinen ja toinen oikeakätinen, joten perimä ei selitä kaikkea. Myös ympäristöllä on vaikutusta", Castrén tiivistää.

"Vasenkätisyyden yhteydestä luovuuteen on niin ikään vaikea sanoa mitään. Kun asiaa on tutkittu järjestelmällisesti, siitä ei ole jäänyt käteen paljoakaan", vasenkätinen Castrén nauraa.

Helsingin Sanomat | hs.terveys@sanoma.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.