Kakkua pitää saada kolme palaa

Virolaiset juhlivat synttäreitä suomalaisia perusteellisemmin

 Viron kieltä kuulee Helsingissä jo melkeinpä päivittäin. Takuuvarman kielikylvyn saa virolaisessa herkkukaupassa. Puoteja on noussut pääkaupunkiseudulle kuin varkain, ja lisää on tulossa.

Tikkurilan pikkukaupassa ostoskeskuksen kupeessa on illansuussa jopa ruuhkaa.

"Smetana, hapukoor, pitää paikan pystyssä, sitä menee eniten", paljastaa kauppiaan tytär Anna-Sofia Azcuy ja laulattaa kassakonetta.

"Ruotsalainen ja suomalainen smetana ovat ihan toisen makuisia kuin virolainen", selittää Karin Mickelsson. Hän on kotoisin Virosta, mutta viime syksystä lähtien perhe on asunut Suomessa kuuden Ruotsin-vuoden jälkeen.

Täällä hän on kuin taivaassa, sillä hyllyt notkuvat ihania lapsuuden makuja. Niin kuin esimerkiksi rahkaa, jota virolaiset rakastavat.

"Sitä oli Ruotsista aivan toivotonta löytää. Kalevin karkkeja tietysti käyn myös täältä hakemassa."

Ja täytekakut, ne ovat ihan oma lukunsa.

Virolaisesta herkkukaupasta saattaa löytyä hämmästyttävän laaja värikuvaluettelo koristeellisia kakkuja - tietenkin myös rahkatäytteellä.

Täytekakussa luultavasti piileekin suomalaisen ja virolaisen ruokakulttuurin merkittävin ero.

Virossa kakkua kuluu paljon, koska joka ikistä syntymäpäivää juhlitaan isolla porukalla ja perusteellisesti, ei vain täysiä kymmeniä. Eivätkä synttärit ole mikään parin tunnin kahvihetki niin kuin Ruotsissa.

Puhumattakaan siitä, että merkkipäivän voisi jättää sujuvasti kertomatta, niin kuin Suomessa, Mickelsson nauraa.

Koska synttäreitä juhlitaan pitkän kaavan mukaan, ensin tarjotaan tietenkin pääruokaa. Mickelsson tarjoaa usein virolaiseen hapankermaan tehtyä perunasalaattia ja ehkäpä lisäksi punajuurisalaattiakin.

Myös Kaasikmäen perhe Helsingin Kivikossa pitää täytekakuista.

"Synttäreissä on parasta se, että kakkua jää aamupalaksikin", nauraa Helen Kaasikmäe.

"Ne ovat meillä yleensä niin isoja, että naapurit ihmettelevät kuka kaiken syö", hän sanoo ja paljastaa, ettei suostu edes maistamaan kakkua, jos tietää saavansa sitä vain yhden palan. Sitä pitää saada ainakin kolme kertaa, muuten tulee kiukkuiseksi!

Tällä kertaa kakku tehdään itse vanhalla reseptillä. Siihen tarvitaan Kalevin neliskanttisia keksejä. Muutkin kantikkaat käyvät, mutta Kalevin keksit ovat niitä lapsuudesta tuttuja.

Helen Kaasikmäe on tehnyt keksikakkua itse pienenä, ja nyt kakunrakennustöihin saavat osallistua hänen omat lapsensa, 8-vuotias Mark ja kohta 3-vuotias Krister.

Lasten suurta herkkua on myös toinen klassikko, Artur-kissan kakku, joka on oikeastaan keksin ja makeisen välimuoto. Resepti on peräisin paikallisesta pikkukakkosesta noin 25 vuoden takaa, ja siksi sen tietävät kaikki.

"En tunne yhtäkään eestiläistä, joka ei sitä tuntisi."

Kaasikmäen lapset ovat tottuneet muihinkin virolaisiin makuihin jo pienestä pitäen, vaikka he ovat syntyneet Suomessa.

Esimerkiksi perinteinen jouluruoka, verimakkara on Markin suurta herkkua.

Mutta hapankaalia, sitä ei suostu kukaan muu perheessä syömään kuin Helen.

Venäläinen ruokakulttuuri näkyy hyvin virolaisissa puodeissa: etikassa marinoidut saslikit ovat ehdotonta kesäruokaa. Myös borssikeittoja sekä pelmenejä löytyy montaa eri sorttia.

Jos totta puhutaan, kaupoissa käy myös hyvin paljon suomalaisia asiakkaita.

Jos taskusta löytyy vaikkapa vain muutama kymmensenttinen, kaupassa kannattaa poiketa, kun kohdalle sattuu. Jääkaapista, sieltä hapankermojen ja rahkojen vierestä, löytyy lyömätön hitti, kohuke eli rahkapatukka, jonka päällä on suklaata ja sisällä makeaa rahkaa, joissain myös hilloa, juhlaversioissa jopa keksiä.

Vie kielen mennessään, vaikkei olisikaan saanut sitä lapsena.

Helsingin Sanomat | hs.ruoka@sanoma.fi