Karamellit muuttuivat limeteiksi

Sopii ihmetellä, kuinka 136 vuotta sitten kirjoitettu amerikkalainen tyttökirja – hyvin opettavainen, hieman siirappinen ja melko lailla kristillinen – voi edelleen puhutella suomalaisia lukijoita.

Yltiöromanttisuudestaan huolimatta, tai kenties juuri siksi, Louisa May Alcottin (1832–88) Pikku naisia äänestettiin Helsingin Sanomien lastenkirjakyselyssä viidenneksi rakkaimmaksi käännöskirjaksi.

Pikku naisia kertoo Marchin sisaruksista, Megistä, Josta, Bethistä ja Amystä, jotka kilvoittelevat itsensä kehittämisessä "hepeniä, keimailua ja turhamaisuutta" vastaan. Perheen isä on rintamalla sotilaspastorina, ja elatus on jäänyt rouva Marchin vastuulle. Elämä on köyhää mutta mielikuvitusrikasta.

Alcott loi mallin tyttökirjojen unelmoiville ja taiteellisesti lahjakkaille sankarittarille. Rasavilli lukutoukka Jo – kirjailijan omakuva – edustaa poikatyttöhahmoa, jota sittemmin alettiin nuorisolukemistoissa ahkerasti kopioida. Myös muun sisarusparven esikuvat ovat Alcottin omasta perheestä: naisellinen ja hyvätapainen Meg, "oikea kullanmuru" Beth sekä turhamainen pieni Amy.

Tänä syksynä Alcottin tyttökirjaklassikosta on Art Housen kustantamana ilmestynyt uusi suomennos. Vanha Tyyni Haapasen (myöh. Tuulio) käännös on vuodelta 1916, ja vaikka sitä on vuosien varrella tarkistettu ja uudistettu, ansaitsi kirja Art Housen mukaan uuden tulemisen.

Paitsi kieli myös käännöskulttuuri on muuttunut paljon. Ennen saatettiin lapsille käännettäessä olla hieman suurpiirteisempiä kuin nykyään.

Usein vanhoista käännöksistä huomaa myös sen, miten maailma on pienentynyt. "Vieraista kulttuureista tiedetään nyt paljon enemmän kuin ennen: limettejä ei enää tarvitse korvata karamelleilla, kuten Pikku naisten vanhassa versiossa", sanoo kirjan uudelleen suomentanut Sari Karhulahti.

Lasten- ja nuortenkirjaklassikkojen uudelleen suomentaminen on tervetullutta. Samalla se kertoo arvostuksesta – siitä, että lasten- ja nuortenkirjallisuuteen halutaan panostaa yhä enemmän.

Kuitenkin varmasti löytyy myös niitä, jotka edelleen haluavat lukea lempikirjansa prikulleen sellaisena kuin lapsuudessaan – "paltettuja nenäliinoja" ja "Minä kökötän säädyllisenä kuin liemikulho" -lausahduksia myöten.

Sarja perustuu HS:n kyselyyn lukijoiden lasten- ja nuortenkirjasuosikeista. Sarja päättyy.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi