Karjalaisten asuttaminen oli suuri ihme

Mannerheim ja Paasikivi vastustivat maanhankintalakia

 Yksi toisen maailmansodan ihmeitä oli se, miten Suomen onnistui asuttaa siirtoväkensä ja rintamamiehensä aselevon jälkeen. Mikään muu valtio ei selviytynyt samanlaisesta kansallisesta tehtävästä yhtä hyvin.

Inhimillisen kurjuuden keskellä asiat hoituivat: sotilaat evakuoivat ja siviilihallinto järjesti pysyvän asuttamisen täsmälain avulla.

Kansa teki töitä ympäri vuorokauden. Ansiotöiden jälkeen jatkettiin talkoissa rakennuksilla, metsissä ja raivioilla.

Jos hallintokoneisto syystä tai toisesta petti, apuun kutsuttiin asutusasiainosaston ylijohtaja Veikko Vennamo, ja hän pani asiat lainmukaiseen kuntoon.

Suomen sotahistorian komission puheenjohtaja dosentti Silvo Hietanen sanoo, että asuttamiseen liittyvät toimet koskettivat liki 700 000 suomalaista. Luku syntyy siitä, kun lasketaan yhteen maiden saajat ja luovuttajat.

Koko maan väkiluku oli sotien jälkeen 3,7 miljoonaa.

Yksin Karjalasta joutui muuttamaan muualle Suomeen noin 410 000 ihmistä. Heistä 220 000 oli viljelijöitä, jotka saivat menetystensä tilalle noin 140 000 maatilaa, keskikooltaan 15 hehtaaria peltoa ja 30 hehtaaria metsää. Yhteensä 2,7 miljoonaa hehtaaria laadultaan vaihtelevaa maata vaihtoi omistajaa.

Järjestelmää ohjasi maanhankintalaki. Maanviljelysneuvos Tatu Nissisen johtama suunnittelukomitea jätti 1. joulukuuta 1944 pääministeri Juho Kusti Paasikivelle esityksensä siirtolaisten asuttamiseksi. Ehdotuksen perusteella luovutetusta Karjalasta ja rintamilta palanneet sotilaat tai kaatuneiden omaiset oikeutettiin saamaan valtiolta, yhteisöiltä tai maanomistajilta maata, peltoa ja metsää. Kaikki siirtolaiset saivat korvauksia.

Paasikivi kritisoi mietintöä päiväkirjassaan: "Hutiloimista: Ei mitään suunnitteluja. Tällaisesta ei tule mitään hyvää."

Sekä presidentti C. G.  Mannerheim että pääministeri Paasikivi vastustivat maanhankintalain sisältöä, vaikka toki kannattivat siirtoväen asuttamista. Heidän kantansa hävisi.

Paasikivi oli pistänyt hallituksessa ja eduskunnassa peliin kaiken poliittisen taitonsa, jotta lakiehdotuksen käsittely hidastuisi tai sisältö muuttuisi – onnistumatta.

Asiat etenivät hänen mielikseen vain kielikysymyksessä, minkä seurauksena siirtoväkeä ei asutettu ruotsalaisseuduille.

Mannerheim vahvisti lakipaketin 5. toukokuuta 1945.

Presidentti saneli päätökseensä lausuman, jonka mukaan laki ei taannut maan taloudellista vakautta eikä häiriintymätöntä tuotantoa.

Presidentti ja pääministeri pelkäsivät jopa nälänhädän iskevän ja yhteiskunnallisen levottomuuden kasvavan, kun siirtoväelle erotettiin maita Etelä-Suomen suurtiloilta.

Hietanen ja toinen asuttamisen asiantuntija, historian dosentti Erkki Laitinen Jyväskylän yliopistosta uskovat, että asuttamisen onnistumisen takeena oli vahva hallintokoneisto ja vankka virkamiestaito. Tärkeää oli lainsäädännön maltillinen uusiminen tuttujen periaatteiden pohjalta.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi