maanantai 21.5.2012 | Kosti, Konsta  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

30.9.2004 / OSA 10

Karvaisimmasta pupusta tuli miljoonaseikkailija

30.9.2004 0:00

"Ehdoton suosikkini lapsena! Osasin kirjat ulkoa, ja lopulta opin lukemaan itsekseni Pupu Tupuna -kirjojen avulla", perustelee 23-vuotias vantaalaisnainen HS:n lastenkirjakyselyssä Pirkko Koskimiehen kirjoille antamaansa ääntä. Lukemaan kertoivat kirjojen parissa oppineensa myös 14-vuotiaat tytöt Asikkalasta ja Kauniaisista sekä 33-vuotias jyväskyläläisnainen.

Lukemisen ensi askeleet Pupu Tupunan seikkailujen lomassa eivät ole ihme, sillä se oli kirjojen alkuperäinen tarkoitus. Pupuhahmo kehitettiin 1970-luvun alussa kuulovammaisille lapsille lukemaan opettamisen helpottamiseksi.

Kahden sukupolven käsissä Pupu Tupunasta on tullut hahmo, jonka lähes kaikki lapset tunnistavat. HS:n mielikirjakyselyssä Pupu Tupuna sai kuvakirjojen sarjassa neljänneksi eniten ääniä.

"Kun aloin Pupu Tupunaa luoda, tein kolme erilaista pupua. Oikein karvaisen pupun, modernin pupun ja yhden niiden väliltä. Näytin eri pupuja pihapiirin lapsille, ja he valitsivat sen kaikkein karvaisimman, joka oli myös vaikein piirtää", Pirkko Koskimies, 79, kertoo.

Pupu Tupunat ovat opettaneet myös paljon muuta kuin lukemaan. Aluksi kirjoissa liikuttiin kotona, mutta pian alettiin laajentaa ympäristöä. Kuvakirjoissa on tutustuttu muun muassa kaupassa ja neuvolassa käyntiin, pukeutumiseen ja liikenteeseen, leikkeihin ja urheilukilpailuihin, juhlapäiviin ja vuodenaikoihin.

"Opettaminen on ollut ihan tarkoitus. Joka kirjassa on aina opittu jokin asia rivien välistä."

Pupu Tupuna -kirjat eivät ole nauttineet kriitikoiden kehuista. Kirjailija itse on pysynyt omasta halustaan aika lailla piilossa, samoin on käynyt kirjoille julkisuudessa. Myös kirjallisuushistoria on ohittanut teokset, jotka ovat Suomen myydyimpiä kuvakirjoja.

Pupu Tupuna -kirjojen tarkkaa myyntimäärää ei tiedetä. Kirjailija itse muistaa, että vuosia sitten puhuttiin kolmesta miljoonasta kappaleesta. Kirjoja on käännetty myös venäjäksi, ruotsiksi ja tanskaksi.

"Teen kirjani lapsille, en kriitikoille", Koskimies sanoo.

Hän on saanut lapsilta useita kirjeitä, joissa on kerrottu omasta suhteesta pupuun, pyydetty sarjaan jatkoa ja kommentoitu kirjojen tapahtumia. "Alkuvuosina yhdessä kirjassa Pupu Tupuna tippui piipusta. Sain palautetta, että älä koskaan enää anna niin tapahtua."

Pupu Tupuna -kirjoja on ilmestynyt 24. Niistä uusin, Tutti hukassa, ilmestyi 2002, jolloin vietettiin pienen ja söpön pupun 30-vuotisjuhlia.

"Aivan ihanaa huomata, että kirjat ovat eläneet näin kauan", sanoo Koskimies, joka on myös sanoittanut muun muassa tutun lastenlaulun Ihme ja kumma ja tehnyt runsaasti postikortteja.

Kirjailija kertoo, että idea uudesta pupukirjasta muhii jälleen. "Kun vain pääsisi taas vauhtiin."


Sarja perustuu Helsingin Sanomien kyselyyn, jossa lukijat kertoivat lasten- ja nuortenkirjasuosikeistaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.