maanantai 21.5.2012 | Kosti, Konsta  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

TEATTERI

Kasvukertomus vailla vertaa

Julkaistu: 7.11.2009 lehdessä osastolla Kulttuuri

  John Irvingin romaaniin perustuva Kaikki isäni hotellit on vauhdikas sekä osittain hauska, mutta traagisilla tapahtumilla koostettu teatteriesitys.

Näytelmä kertoo melko eriskummallisesta amerikkalaisesta perheestä, joka perheen isän tahdosta pitää hotelleja seilaten Euroopan ja Amerikan mantereitten välillä etsien onnea ja vaurautta.

Berryn perheen henkilöhahmot ovat lähes kaikki insestisiä, kääpiökasvuisia, homoseksuaaleja, utopisteja, rääväsuita, kuuroja tai seksuaalisesti hämmentyneitä, mutta silti kukin henkilö poikkeavuuksistaan huolimatta hyväksytään perheeseen sellaisena kuin on.

Mukaan esitykseen perheenjäsenten lisäksi mahtuu hotellien vaihdellessa muun muassa karhuja, prostituoituja, radikaaleja sekä erittäin aggressiivisia jalkapallonpelaajia.

Toinen toisensa perään toistuvat vaikeudet, kuten perheenjäsenten kuolema tai raiskauskaan eivät masenna perheen sokeutuvan isän ylläpitämää, unelmien toteuttamiseen perustuvaa ilmapiiriä. Vastoinkäymiset pikemminkin parantavat heidän yhteenkuuluvuuden tunnettaan.

Kaikkien esiintyjien loistelias teatterityö ja täydellinen vapautuminen estradilla antaa oivaltavalle käsikirjoitukselle arvonsa.

Harmikseni kuitenkin huomasin käsikirjoituksen miljöön jäävän esityksessä taka-alalle katsojan keskittyessä seuraamaan tarinan vikkeliä tapahtumia ja mitä erilaisimpien hahmojen aikaansaannoksia ja heidän suhtautumistaan toisiinsa. Kaikki isäni hotellit on ensisijassa monen stereotyyppisestä ihmismallista poikkeavan persoonan oivaltava kasvutarina. Näytelmän hallitsevana teemana on seksuaalisuus, sen etsiminen ja sen kanssa kasvaminen.

Tähän esitykseen ei kannata tuoda kovin nuoria lapsia, mutta nuorisolle sillä voi olla paljonkin annettavaa.

Ensi-illan huikean paljon pitkittyneet loppuaplodit olivat ansaitut.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.