"Keuhkokuumetta sai kiittää"

Sairastuminen pelasti nuoren vänrikki Sohlon hengen

Oulu. "Arvailuja vain oli siitä, minne oltiin matkalla ja mitä tekemään."

Tasan 60 vuotta sitten silloin 21-vuotias vänrikki Veikko Sohlo istui tuhannen muun sotilaan kanssa matkustajalaiva Bore IX:n ruumassa.

Laiva oli lähtenyt Oulusta pohjoiseen. Miesten piti olla sisällä, koska aluksen oli näytettävä rahtikuljetukselta.

"Uskottiin, että sota jatkuu, koska rauhansopimuksen mukaan saksalaiset piti ajaa maasta, mutta maihinnoususta ei ollut tietoa", Sohlo muistelee kotonaan Oulussa.

Hän tuli rintamalle tammikuussa 1942, kävi upseerikoulun 1943 ja taisteli Karjalankannaksella JR 53:n kolmannen pataljoonan 9. komppanian neljännen joukkueen johtajana. Rykmentti siirrettiin rauhanteon jälkeen Ouluun.

"Meillä ei ollut mitään tukijoukkoja kuljetuksen aikana, ja jos saksalaisten Stukat olisivat iskeneet, niin pohjassa olisi oltu."

Kemin lentokentällä pelättyjä syöksypommittajia oli toistakymmentä.

Torniossa miehet, hevoset ja aseistus vietiin Röyttän satamasta junalla Tornion rautatieasemalle odottelemaan jatkokäskyjä. "Siellä löytyi sitten saksalaisten Pikku-Berliini ja sen viinavarasto."

Viiniä ja konjakkia oli tynnyrikaupalla. "Sitä kaadettiin pakkeihin ja muihin astioihin niin paljon kuin ehdittiin, ilmaista viinaa", Sohlo kertoo. "Mutta kun oli kova kesä Kannaksella takana, niin miehet olivat huonossa kunnossa. Porukka meni sekaisin."

Hämminkiä tarkastamaan tullut kenraalimajuri Aaro Pajari haistoi itse joka miehen hengityksen, ja hänen perässään tullut kapteeni leikkeli linkkuveitsellään arvomerkit niiltä, jotka haiskahtivat.

"Upseereista kukaan ei ollut juonut", Sohlo sanoo, "aliupseereista lähtien muut olivat."

Sohlon pataljoona lähti kohti Rovaniemeä, jonka laidalla hänen sotansa loppui.

"Oltiin vajaat kymmenen kilometriä Rovaniemeltä ja nähtiin, kun kauppalaa poltettiin."

Sohlo oli saanut matkalla keuhkokuumeen. 16. lokakuuta hänen joukkueensa määrättiin pataljoonan polkupyöräkärkeen.

"Komppanian päällikkö kuitenkin lähetti minut kenttäsairaalaan", Sohlo kertaa tapahtumia.

Hänet vedettiin ensin purilaalla metsän läpi saksalaismiinojen välttämiseksi maantielle, jonka pioneerit olivat puhdistaneet, ja loppumatka taittui ambulanssilla Tervolaan.

Sohlo oli kolme päivää tajuttomana ja kuuli herättyään, että hänen tilalleen määrätty helsinkiläinen vänrikki oli kaatunut saksalaisten väijytyksessä.

"Se olisi ollut minun paikkani, keuhkokuumetta sai kiittää."

Sohlo ei enää päässyt joukko-osastoonsa toipumislomansa jälkeen, ja hänen pataljoonansa kotiutettiin Iissä 4. marraskuuta 1944.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi