Korpisodan suurvoitolla oli kova hinta

Jatkosodan viimeiset suurtaistelut käytiin Ilomantsin metsissä

ILOMANTSI. Ainoat alueet Suomessa, jossa kesän 1944 ratkaisutaistelujen autenttiset paikat ovat vielä nähtävissä, ovat Ilomantsissa Möhkössä entisen Kuolismaan tien varressa sekä Hattuvaarassa.

Öykkösenvaaran kiireellä rakennetut puolustusasemat jäivät keskeneräisiksi.

Ne pystyivät kuitenkin pysäyttämään Möhköä kohti edenneen venäläisprikaatin Sysmäjärven–Konnukan kannakselle, mihin asti puna-armeijan joukot etenivät suomalaisten vetäytyessä juhannuksen jälkeen Maaselästä.

Kuukauden korpisodassa väsyneet ja vähiin huvenneet 21. Prikaatin pataljoonat saivat vetäytymisvaiheessa avukseen Viipurinlahdelta irrotetun Ratsuväkiprikaatin sekä siihen kuuluneet Jääkäripataljoona 1:n ja Jääkäripataljoona 6:n joukot.

Vahvistukset löivät Hattuvaaran suunnalle tunkeutuneen vihollisen takaisin ja osallistuivat myöhemmin mottitaisteluihin yhdessä 21. Prikaatin kanssa.

Pohjoisemmaksi muodostettiin tueksi Osasto Partinen.

Kenraalimajuri Erkki Raappanan johdolla tämä Ryhmä Raappana motitti kahden vihollisdivisioonan, 176.D:n ja 289.D:n, joukot ja kuormastot Kuolismaan tien varteen sekä Velli- ja Lehmivaaraan.

Mottitaistelut kestivät toista viikkoa. Taitavilla koukkaushyökkäyksillä venäläiset jalkaväkirykmentit onnistuttiin erottamaan toisistaan ja saartamaan.

Samoin estettiin avuksi pyrkineiden merijalkaväkiprikaatien eteneminen länteen.

Suuri merkitys menestykselle oli sissi- ja kaukopartiotoiminnalla. Muun muassa Mannerheim-ristin ritari Heikki Nykäsen partio tuhosi 30 auton kolonnan ja sen tykinammuslastin vihollisen huoltotiellä.

Saarretut venäläisjoukot pääsivät lopulta suuria tappioita kärsien murtautumaan metsien kautta itään.

Ne jättivät jälkeensä suuren määrän kalustoa, tykkejä, kranaatinheittimiä, panssarivaunuja, autoja ja hevosajoneuvoja sekä muuta materiaalia.

Suomalaisten tavoite vihollisen työntämiseksi kauemmaksi itään ei onnistunut. Rintama vakiintui ennen elokuun puoliväliä Kuolismaan länsipuolelle lähelle nykyistä rajaa.

Ilomantsin taistelut olivat kuitenkin voitto, jolla estettiin neuvostojoukkojen vyöryminen länteen ja aiheutettiin suuret tappiot hyökkäysdivisioonille. Venäläisten menetykset olivat noin 5 000 miestä kaatuneina ja haavoittuneina.

Menestyksen hinta suomalaisille oli myös kova: noin 2 500 miestä kaatui, haavoittui tai katosi.

Sotapäiväkirjat tarkoin tutkinut entinen Leminahon rajavartija Viljo Vestman on saanut tänä kesänä opastaa joukoittain taistelupaikoilla kävijöitä ja selittää monivaiheisia taisteluja, joissa myös venäläiset käyttivät suomalaisilta oppimaansa mottitaktiikkaa.

Möhkössä 21. Prikaatin ja Jääkäriprikaati 6:n veteraanit muistelevat raskaita kesän 1944 päiviä ensi viikonvaihteessa 6.–7. elokuuta.

Ratsuväkiprikaatin veteraanien oma muistojuhla oli Hattuvaarassa viikonvaihteessa.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi