Läskisodasta on tullut vakava ongelma

 Ravitsemusterapeuttien, liikunnanohjaajien ja toimittajien yhteisestä laihdutusliikkeestä on tullut raittiusliikkeen kaltainen kansallisten tapojen parantaja. Jaksetaan jauhaa lihottavasta rasvasta, turvottavista hiilihydraateista ja puhtaista, terveellisistä kasviksista.

Asiaa korostetaan äärimmäisyyksiin asti, ja etenkin näin kesän tullen grilliruoka saa osakseen paheksuvia kommentteja. Ruoka kuin ruoka, aina siinä on jotain vialla. Liikaa rasvaa, sokeria, "tyhjiä" kaloreita tai lisäaineita. Jos mitään ylimääräistä ei ole, ainakin ruoka on kallista.

Syöminen on ulkoistettu tapahtumaksi, jossa voi käyttäytyä joko oikein tai täysin väärin. Syömisestä on tullut mustavalkoista: ei katsota kokonaisuutta, vaan tutkitaan suurennuslasilla ravintosisältöjä, oikeita suhteita, vitamiineja ja antioksidantteja.

Jokainenhan tahtoo olla terve, siispä sotaan kansallissairauksiamme aiheuttavaa läskiä vastaan. Ohjeet oikein koostetusta ruokavaliosta vain vaihtuvat niin nopeasti, ettei siinä tahdissa tavallinen kuluttaja pysy perässä.

Tavallisissa olosuhteissa ihminen ymmärtää, ettei kaikkea kannata ottaa niin tosissaan. Hän syö huolettomasti mielihalujensa mukaan ja siirtää terveysasioiden miettimisen myöhemmäksi.

On kuitenkin pieni vähemmistö, jolle läskisota on jokapäiväistä todellisuutta: me syömishäiriötä sairastavat. Me, jotka otamme jokaisen annetun ohjeen todesta. Me, jotka teemme kaikkemme, että osaisimme elää oikein. Että valitsisimme juuri niin kuin on meille parasta – ja näin paradoksaalisesti tuhoamme (mielen)terveytemme tavoitellessamme terveyttä.

Syömishäiriöstä ei voi syyttää yksin mediaa, mutta läskisodasta on tullut jo vakavan luokan kansallinen ongelma, kun se hyvää tarkoittaen "valistaa" yhä nuorempia käsitykseen, jonka mukaan mitä vähemmän sitä parempi. Vähemmän ruokaa, enemmän liikuntaa – siinä eväät onnelliseen elämään tai vaihtoehtoisesti syömishäiriöhelvettiin.

Vakava alipaino on kuitenkin huomattavasti pientä ylipainoa suurempi terveysriski, mutta tätä ei yksikään asiantuntija huomaa korostaa. Läskikapinan sijaan palstatilaa tulisi käyttää sen pohtimiseen, mitä voimme tehdä, jotta itsetuntomme ja -tuntemuksemme eheytyisi.

Oman arvonsa tunteva ihminen ei halua pahoinpidellä itseään ruualla. Tämä johtaa ylipainon nujertamiseen helpommin kuin jatkuva syyllistäminen.

Kansallisen terveytemme kannalta meidän kannattaisi lopettaa läskikapina niin kahvipöytäkeskusteluistamme kuin mediastakin – keskittykäämme sen sijaan toistemme kehumiseen.

Nauttikaamme ruuasta, ja ennen kaikkea: lakatkaamme tekemästä siitä elämää suurempaa asiaa.

Jyväskylä

Helsingin Sanomat | hs.mielipide@sanoma.fi