lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Ladyn vastaanotolla

19.11.2009 13:19

JOCHEN LUEBKE / AFP

Tämän irvistyksen Lady Gaga esitti saksalaisessa tv-show’ssa marraskuun alussa.

Tämän irvistyksen Lady Gaga esitti saksalaisessa tv-show’ssa marraskuun alussa.

Tältä näyttää nopea maine.

Se istuu puolimakaavassa asennossa ja täysmustissa vaatteissa newyorkilaisessa loistohotellissa. Isot, mustat lasit peittävät katsekontaktin.

Poptähti Lady Gaga, 23, on päässyt punaisten mattojen ykköskastiin nopeasti. Pokerface-kappaleesta tuli listajyrä ja yksi kaikkien aikojen ladatuimmista kappaleista. Esikoislevy Fame on myynyt yli neljä miljoonaa.

Nyt debyytti julkaistaan uudelleen, ja Lady Gaga on säveltänyt sille kakkoslevyn Fame Monster.

Kadulla 180 metriä alempana kaikuu paloauton sireeni, mutta muuten näköalasviitissä on hiljaista. Gaga muistuttaa 90-luvun alun Madonnaa: samalla amerikanitalialaisella itsevarmuudella hän hallitsee huonetta.

Vasemman käden ranteessa vilahtaa rauhamerkkitatuointi ja nimettömässä vaalea sormus.

Gaga maistaa raskaasta viski-lasistaan ja alkaa puhua korostetun tasaisella äänellä.

"Olen niin hämmentynyt tästä vuodesta, että suurimman osan aikaa unohdan olevani kuuluisa", hän sanoo.

"Kun tulin julkisuuteen, kaikki sanoivat: 'Mitä hänellä on päällään, mitä hän tekee, en tajua?' Nyt tuntuu, ettei minua enää pidetä outona. Ihmiset ymmärtävät, mitä teen."

Ei se täysin niin ole.

Kun Lady Gaga kääntää päänsä kohti minua, hänestä huokuu jotakin uhkaavaa ja kieroutunutta.

Paparazzi-hitissään hän kirjoittaa tytöstä, joka osoittaa pojalle rakkautta jahtaamalla tätä kuin ihailija, joka seuraa julkkista kaikkialle.

Olen yrittänyt ymmärtää Gagaa ja tehnyt aiemmin päivällä kierroksen hänen menneisyytensä New Yorkissa.

Kierros oli helppo tehdä. Kaikki Stefani Joanne Angelina Germanottan eli Lady Gagan elämän tärkeimmät paikat sijaitsevat muutaman kilometrin päässä toisistaan. Ensimmäiseksi etsin lapsuudenkoti Pythian Condominiumsin.

Germanottan perhe muutti Manhattanin Upper West Sideen pohjoisesta Yonkersin kaupunginosasta, kun esikoinen Stefani oli seitsemän. Bill Clinton oli aloittanut presidenttinä ja nelihenkinen perhe noussut isän it-bisnesten ansiosta ylempään keskiluokkaan.

Tämän egyptiläisvaikutteisen arvorakennuksen uumenissa Stefani soitti intohimoisesti pianoa ja sävelsi ensimmäisiä kappaleitaan.

Näin koristeellisen sisäänkäynnin. Enempää vahtimestari ei antanut minun nähdä.

Kävelin sitten Stefanin koulureitin läpi Central Parkin.

Katolilainen Convent of the Sacred Heart sijaitsee kaupungin tärkeimpien taidemuseoiden vieressä. Tiukkailmeiset naiset eivät päästäneet minua sisäpihalle, eikä ihme, sillä rikkaiden yksityiskoulua ovat käyneet myös muun muassa Paris ja Nicky Hilton.

Otin taksin alakaupungille. Jos olisin halunnut seurata Gagan reittiä tosissani, minun olisi pitänyt harrastaa keltaisessa taksissa seksiä, kuten Stefani aikoinaan.

Pysähdyin kuitenkin Broadwayn varrella. Teatterikadulla sijaitsevassa Tischin taidekoulussa Stefani Germanotta opiskeli kuvataidetta ja paransi säveltämistaitojaan.

Ihmisten virta kuljetti minut boheemien opiskelijoiden joukkoon. "Ei", sanoi vahtimestari ja ajoi opiskelijakortittoman heti ulos.

Samasta ovesta poistui nopeasti Stefanikin.

Hän haki oppia baareista.

Muutaman korttelin päässä Bitter End -klubissa pyöreäposkinen Stefani lauloi, kuinka hän ei oikeasti halua Hollywoodiin. Rappiollinen tyttö käytti päivänsä tukan laittamiseen ja kokaiinin imuroimiseen. Rahaa irtosi go-go-tanssilla.

En päässyt Bitter Endiin, sillä paikka oli kiinni. Kaupungin vanhin rockklubi on saanut kunniaplakaatin, mutta siinä ei ainakaan vielä mainita, että Lady Gaga aloitti täällä uraansa teininä.

Kun muotihullu brunetti löysi David Bowien ja burleskin, syntyi Lady Gagan hahmo. Hän sävelsi Akonille ja Pussycat Dollsille, ja kaupungin piirit alkoivat supista törkeästä popkyvystä.

Supertähdeksi puhjennut popkyky istuu velttona edessäni.

En uskalla kertoa tekemästäni kierroksesta, mutta kysyn, mitä erityistä New Yorkissa on.

"Tämä on minun kotini", Gaga sanoo ja toistaa lausetta pehmeällä äänellä.

Hän on viime vuoden aikana ehtinyt viettää kotonaan vain puolitoista viikkoa.

Sillä välin Venäjä on tehnyt häneen lähtemättömän vaikutuksen: tähti koki keikkansa Venäjän upporikkaiden yksityistilaisuudessa vuoden merkittävimmäksi. Katsomossa hurrasi venäläistä mafiaa ja presidenttejä paikoista, joista Gaga ei ollut koskaan kuullutkaan.

Edes huumesekoilut New Yorkissa eivät kuulemma ole niin paheellisia kuin venäläinen juhlinta. Lady Gaga hidastaa puhettaan kuin kertoisi jännitysromaania:

"Se oli vaarallinen, synkkä ja villi ilta. Se ilta juuttui mieleeni."

Venäjältä Lady Gaga jatkoi kiertuettaan Helsingin kautta keskelle Norjan vuonoja. Hän näki lyhyessä ajassa ruman ja kauniin vastakohdan. Se vaikutti syvästi, hän kertoo: "Löysin itsestäni hirviöitä, joita olen peitellyt peruukeilla ja meikillä viiden vuoden ajan. Löysin kuolemanpelkoni, huumeidenpelkoni, yksinäisyyden- pelkoni."

Tällaisessa tilassa hän tukeutui lempikirjailijaansa, itävaltalaiseen Rainer Maria Rilkeen.

Gaga nostaa käsivartensa hihaa rauhallisesti ylös.

Rilke-sitaatti on tatuoitu käteen raamatullisella kirjasintyypillä. Siinä runoilija ohjaa nuoria kirjoittajia kysymään yön hiljaisina hetkinä itseltään: "Täytyykö minun kirjoittaa?"

Vastauksen kysymykseen Gaga itse sai vierailullaan Australiassa. Hän yritti tuskastuneena säveltää kappaletta Speechless hotellihuoneessaan.

"Luulin aluksi, että laulu kertoo ex-poikaystävästäni. Mietin että fuck, miksi vielä kirjoitan siitä kusipäästä! Liikutin vain suutani, ja ulos tuli sanoituksia."

Ulos tuli: En voi uskoa, että hän katsoi minuun Johnny Walker -silmillään.

"Fuck! Purskahdin itkuun ja ymmärsin, että kappale kertoo isästäni ja tunnen sanoissa empatiaa äitiäni kohtaan."

Hänen täytyi kirjoittaa kappale valmiiksi levylle.

Monimutkainen isäsuhde kuulostaa sopivalta uudelle Madonnalle. Gaga osoittaa alas Manhattanille ja sanoo isän voivan hyvin. Joe Germanotta on päässyt edellisenä päivänä pois sydänleik-kauksesta.

Laulut ovat Lady Gagan mukaan osasyyllisiä isän sydänvaivoihin, sillä kiireinen liikemies on mukana tyttärensä materiaalia hallinnoivassa House of Gaga -yrityksessä.

Jääpalat kolahtelevat, kun Gaga ottaa viskilasista hörppyä.

Vastaanotto päättyy.

Mutisen hiljaiset kiitokset.

Sviitin ovi aukeaa takellellen, koska joku on jättänyt kokolattiamatolle ihailijakirjeen.

Mainetta ei pääse karkuun, vaikka olisi noussut 45. kerrokseen.


Fame Monster julkaistaan ke 25.11.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.