11.10.2004 0:00
Kemin Rakennus Oy:n kuorma-autoja 1943 tai 1944 lähdössä Sallan seudulta viemään tukkeja Saksan armeijan sahalle Ivaloon.
Neljä kemiläistä rakennusmestaria ja yksi putkiteknikko perustivat Kemin Rakennus Oy:n vuonna 1943. Yksi perustajista oli teollisuusneuvokseksi myöhemmin nimitetty Auno Kerola, joka lopulta lunasti yhtiön kokonaan itselleen.
Rakennusmestariksi opiskellut ylikersantti Kerola määrättiin 1942 rakentamaan Kemin syväsatamaa. Hänellä oli kertomansa mukaan työvoimanaan 300 suomalaista työpinnaria ja 500 venäläistä sotavankia.
Työnjohdosta vastasivat kuulantyönnön olympiavoittaja Ville Pörhölä ja muutamat rakennusmestarit.
Vuosina 1943–44 Kemin Rakennus Oy teki töitä Saksan armeijalle. Sotien jälkeen yhtiö osallistui Lapin jälleenrakennukseen, josta sen osuudeksi on laskettu jopa kolmannes.
Sen ensimmäisiä rakennuskohteita oli 1945 Kemin maalaiskunnan Katajarannan koulu. Auno Kerola on kertonut, että sotien jälkeen Rovaniemen ensimmäiset talot rakennettiin räjäytetyistä rakennuksista saaduista tiilistä.
Naulat saatiin saksalaisten polttamasta naulavarastosta.
Yhtiön suurimmalla työmaalla, Kolarin sementtitehtaan tuotanto- ja asuinrakennuksilla 1967–68 oli töissä 600 miestä.
Ennen konkurssiaan 1980 yhtiö rakensi vielä 1979 valmistuneen Lapin sairaanhoito-oppilaitoksen Rovaniemellä.
Vielä 1970-luvun alussa yli 70 prosenttia rovaniemeläisistä asui Kemin Rakennuksen taloissa, vielä nytkin parikymmentä prosenttia.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.
Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.