Bakfickan tarjoaa ronskia pohjoismaista

Uudelle ravintolalle voi näinä aikoina vain toivottaa onnea ja menestystä. Sitä tarvitaan.

Bakfickan, takatasku, aukesi lokakuussa Kruununhakaan, kummituslinnan näköisen Svenska Klubbenin kylkeen.

Ravintolaa pyörittää kaksikko Lauri Hilli ja Riki Sorsa – juu, juuri se laulaja.

Hillillä on vuosikymmeniä ravintolakokemusta varsinkin Ruotsista.

Tukholman Oopperakellarin Bakfickan on takataskuista kuuluisin. Se on luonut koko käsitteen: pieni poikkeamispaikka, jonka pelkistetty lista painottuu husmanskostiin, kotiruokaan.

Bakficka on myös ravintola Strindbergillä Kämpin galleriassa.

Joulun alla eräänä iltana Liisankadun Bakfickanissa oli tupa puolillaan. Asiakkaat oli ohjattu kahdesta huoneesta perimmäiseen. Vaikutelma oli täysi ja iloinen, puheensorina taustaäänistä parhain. Useimmissa pöydissä puhuttiin paikan henkeen sopien ruotsia krunikkalaisittain.

Niin täyttä ei ollut, etteikö pöydästä olisi päässyt ihailemaan paikan mukavan pelkistettyä tyyliä: musta taulu, ronskit mööpelit.

Lauri Hilli kokkasi hiki hatussa ja Riki Sorsa haahuili pöydästä toiseen, mutta isännän otteet olivat vielä löytymättä. Sorsa esimerkiksi oli veikeän salaperäinen ravintolansa raaka-aineiden alkuperästä. Sellainen ei vetele, sanoo tämä asiakas.

Toast Skagen (10 e) ja Gubbröra (9,50 e) olivat helppo valinta alkuruuiksi suppealta listalta.

Gubbröra on hieno uusvanha oheisruoka, jolle suomennos sillikaviaari ei tee alkuunkaan oikeutta. Kyseessä on äijäkokkeli, joka tehdään ronskeista raaka-aineista: perunasta, majoneesista, sipulista, tillistä ja sillistä tai anjoviksesta. Happamesta omenaraasteesta huolimatta se oli tuhtia, melkein liiankin tuhtia, kun saaristolaisleipää oli alkuruuassa aika paljon.

Että osasi Toast Skagen olla hyvä. Katkaravut olivat saaneet seurakseen vähän taskurapua, ja siianmäti kruunasi paahtoleivälle kootun annoksen.

Pääruuaksi toiselle grillattua, rimmattua lohta (18,50 e), toiselle Wallenbergin pihvi (18,50 e).

Wallenbergiläinen kuuluu ruokiin, jotka "uusi pohjoismainen keittiö" on taas nostanut pintaan, eräänlaiseksi tunnusruuakseen.

Wallenbergiläinen on saanut nimensä samaisen pankkiirisuvun kantaisän mukaan. Se on kehitetty aikana, jolloin vasikanliha ei ollut harvinaista. Jauhettuun vasikkaan lisätään keltuaisia, kermaa ja leipäraastetta. Pallukkamainen pihvi paistetaan kevyesti ja tarjotaan perunamuusin, herneiden ja Bakfickanissa myös anjovisvoin kera. Ronski ja rasvainen annos, mutta pihvissä maistui aivan liikaa muskotti.

Lohiannoksessa huomion vei ihanan makuinen perunapaistos. Piti oikein soittaa ja kysyä, mikä teki sen niin maittavaksi. Vaaleakuorista uuniperunaa oli aluksi höyrytetty runsaiden sitruunaviipaleiden kanssa, siitä pieni kirpeys, Lauri Hilli kertoi.

Jälkiruuissa jatkui pohjoismainen linja. Valinnat osuivat omenaan ja puolukkaan. Omenasta oli tehty muruisa, kerrassaan mainio crumble (8 e). Puolukka oli kotitekoisessa, oudon pliisussa ja vispipuuroakin vaaleammassa jäätelöpallukassa (4,60 e).

Kaiken kaikkiaan Bakfickan oli positiivinen kokemus ruuan pienien finessien – perunat! – ja ilmapiirinsä ansiosta.

Kahden hengen illallisen loppusumma oli 94,70 euroa. Viiniä juotiin, australialaista sauvignon blancia ja italialaista coltibuonoa. Onnistuneet suositukset.

Yksi asia tosin ihmetyttää. Bakfickanin naistenvessassa on kaksi pyttyä vieri vieressä. Onkohan se jotakin poikien pottahuumoria?

Kriitikon tähdet: 3/5.

Bakfickan, Liisankatu 2, puhelin: (09) 135 4743, www.backfickan.fi. Avoinna: ma–la 17–23.

Muualla HS.fi:ssä:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi