Julkaistu: 28.11.2007 lehdessä osastolla Oma elämä
Luomuruuasta pitää maksaa enemmän kuin muusta ruuasta.
Luomuavokadoja Meksikosta, inkivääriä Kiinasta ja bataatteja Israelista.
Idea lähellä tuotetusta, ympäristöystävällisestä ruuasta on karannut kauas maailmalle. Saasteongelmistaan tunnettu Kiina on maailman kolmanneksi suurin luomutuottaja. Pienviljelijää, jolla on nimi ja kasvot, tulee äkkiä ikävä.
Hinta & Laatu testasi nettipalveluja, joiden kautta luomua voi tilata suoraan tilalta omalle kotiovelle pääkaupunkiseudulla. Tuotteita tilattiin kolmesta paikasta, Labbyn kartanosta Pernajan Isnäsistä, Svarfvarsin tilalta Karjaalta ja Lassilan tilalta Tuusulasta.
Tilat myivät omien tuotteidensa lisäksi myös muuta koti- ja ulkomaista luomua.
Kahdesta ensimmäisestä palvelusta ruuat tilattiin kotiinkuljetuksena. Kolmannessa toimitustavaksi valittiin posti, sillä kotiinkuljetuksen Helsinkiin olisi saanut vain 120 euron tilaukselle.
Ilahduttavinta oli tuotteiden laatu ja runsaus. Labbyn kartanosta tilatun, kauden juureksia ja vihanneksia sisältäneen paketin penkominen toi mieleen jouluaaton. Pahvilaatikosta tuntui paljastuvan aina vain uusia tuotteita.
Porkkanat olivat muhevia, lanttu mojovan iso. Salaatti oli rapeaa. Tuotteet oli pakattu paperipusseihin. Juuresten pinnalta variseva multa lisäsi lähiruuan tuntua.
Mukana tuli aineksiin sopivia ruokareseptejä. Ohjeen mukaan valmistettu maa-artisokkakeitto maistui nimensä mukaisesti samettiselta.
Myös Svarfvarsin luomu oli maukasta. Ihanan kypsien tomaattien joukossa muhi kuitenkin ikävä yllätys: pari tomaattia oli kolhiintunut piloille. Tuottaja lupasi hyvittää vialliset tuotteet mukisematta.
Tavalliseen kauppaan verrattuna netin valikoima oli suppea. Tarjolla oli pääasiassa kasviksia, hedelmiä ja viljatuotteita.
Saatavuus vaihteli. Liha oli joko loppu tai sitä olisi pitänyt tiedustella ennakkoon. Tavallisimmista elintarvikkeista esimerkiksi kalaa ja maitotuotteita ei nettipuodeissa myyty lainkaan.
Hinnaltaan nettiluomu osoittautui marketteja kalliimmaksi ainakin tuotteissa, joita myytiin molemmissa. Esimerkiksi 500 gramman purkki Kuusiniityn luomuhunajaa maksoi Stockmannilla 5,90 euroa, Svarfvarsissa 6,70 euroa. Hintavertailua vaikeutti se, että kaikista nettituotteista ei ilmoitettu kilohintaa.
Maukkaan ja ympäristöystävällisen lähiruuan ystävälle nettiluomu on kiinnostava vaihtoehto, mutta kärsimättömän kotikokin ei ainakaan heti kannata heittää hyvästejä lähikaupalleen.
Luomun tilaaminen on nimittäin hidasta.
Ripeimmillään pöperöt saa kotiovelleen samalla viikolla, pisimmillään ostoskassiaan voi joutua odottelemaan parikin viikkoa.
Päälle pitää laskea vielä pitkältä tuntuvat minuutit kotona tilauksen saapumista odotellessa. Tilanne on muistakin kotiinkuljetuksista tuttu: kauppiaat eivät pysty sanomaan tarkkaa kellonaikaa, koska ajoreitit vaihtelevat. Toinen kuljetuksista pystyttiin sopimaan tunnin tarkkuudella, toiseen tuhrautui iso osa perjantai-iltaa. Tilaukset saapuivat kuitenkin luvatusti ja moitteetta.
Kolmas, postin kautta tilattu paketti ei ehtinyt saapua ennen lehden painoonmenoa, vaikka tilaus tehtiin jo lähes kuukausi sitten.
Soitto tilalle paljasti nettiluomun perushaasteen: toiminta on pienimuotoista perheyrittämistä. Kun kaikki tehdään viljelystä, rouheiden valmistuksesta ja pakkauksesta lähtien itse, kiireisinä aikoina tilaukset saattavat ruuhkautua.
Toisaalta juuri pienuudessa on nettiluomun vahvuus. Kun ovikello lopulta soi, tunne on kutkuttava. On hauska tavata ihminen, jonka ruokaa syö.
Suomessa nettiluomu vasta idullaan 28.11.2007
TIETOKULMANäitä netistä tilattiin 28.11.2007
TIETOKULMAEntä jos tomaatti on mätä? 28.11.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.
Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.