Mauri Kunnas on kuvakirjojen kuningas

Aku Ankan kasvatti ei halua piirtää Rudolf Koivun hengessä

 Kirjailija Mauri Kunnas nyökyttelee hyväntuulisena työpöytänsä takaa. "Kyllä kyllä, vastaavanlaista postia tulee lähes päivittäin", hän sanoo Helsingin Sanomien lastenkirjakyselyyn tulleista vastauksista.

Jotkut vastaajista kirjoittavat, että heidän kansankulttuurin tuntemuksensa perustuu täysin Koiramäen talossa -kirjaan. Jollakin toisella Etusivun jutusta taas alkoi omien lehtien tehtailu.

Kunnaksen kuvakirjoihin tuntuu pohjautuvan monen lapsen ja vähän aikuisemmankin tietämys niin avaruudesta, sanomalehden tekemisestä, Korvatunturista kuin Suomen kansalliseepoksesta ja kansanperinteestä voipyttyineen ja kupparinsarvineen.

Väripurkit, pensselit ja lyijykynät ovat hyvässä järjestyksessä työpöydällä, sillä pian Kunnaksella alkaa ansaittu loma.

Syksyllä tulee kuluneeksi 25 vuotta Kunnaksen ensimmäisestä lastenkuvakirjasta Suomalainen tonttukirja. Kirjan juhlapainoksen lisäksi ilmestyy kolmas osa Tassulan tarinoita ja unissaan kävelevän vuohen Herra Hakkaraisen numerokirja.

Kunnaksella vauhti sen kuin kiihtyy. "Nyt olen vähän väsynyt, olen varmaan tehnyt liikaa töitä", hän sanoo.

1800-luvun talonpoikaiselämästä kertovat Koiramäki-kirjat syntyivät, kun Kunnas joutui tonttukirjaa tehdessään perehtymään suomalaiseen kansanperinteeseen. "Oli kyllä hemmetinmoinen lukeminen, mutta en mä tiedä yhtään sen enempää, kuin mitä siinä kirjassa on!" Kunnas sanoo lupsakkaan sävyynsä.

Kunnaksen kirjojen sivuilta kurkkii jos jonkinmoisia eläimiä. "Ihminen on tylsä: aina suurin piirtein saman kokoinen ja näköinen. Eläimet voivat olla vaikka minkä kokoisia, sarvekkaita tai värikkäitä."

Työhuoneessa on sohva, jolla Koiramäen Killen mukaan nimetty kissa nukkuu usein, kun isäntä piirtää. "Olen kissaihminen, vaikkei mulla mitään koiriakaan vastaan ole. Kissa on vähän niin kuin Rolling Stones, ja koira niin kuin Beatles. Jos otan kynän käteeni, piirrän useimmiten kissan, jolla on huivi päässä ja kitara."

"Mun kirjoissa kaikki on kavereita. Luonteeltani olen pelle, enkä ole ikinä piirtänyt mitään vakavaa. Se kai on se suosion salaisuuskin", Kunnas arvelee.

"Seitsemän koiraveljeksen jälkeen olen tehnyt vain aivan hulluja kirjoja. Aikaisemmin tein mielelläni opetuskirjoja, enää en jaksa."

Muutaman kerran on käynyt niinkin, että Kunnaksen on pitänyt lopettaa piirtäminen, kun on niin naurattanut. "Kun piirsin kuvaa, jossa Väinämöinen yrittää kaapata Ainon veneeseen, laitoin sivun alareunaan tekohampaat. Alkoi naurattaa niin vietävästi, vaikka olin itse sen tehnyt."

Kunnaksen kirjoja on myyty noin neljä miljoonaa, ja niitä on käännetty ainakin 17 kielelle. "Yhteinen kieli on huumori. Toistan aika uskollisesti amerikkalaisenglantilaista valtavirtahuumoria. Olen Aku Ankan kasvatti, enkä ole koskaan erityisemmin pitänyt Rudolf Koivun maailmasta."

Suurta hupia monelle Kunnaksen lukijalle on se, kun kirjan sivuilta saa etsiä soppakattiloiden pimennoissa kiiluvia silmiä – tai sitä hassua pölypalloa, joka on aina vähän pihalla.

Omaa elämäänsä eläville pienille yksityiskohdillekin löytyy selitys: Kunnas sanoo piirtävänsä hyvin nopeasti. Ja kun kuvista kerran maksetaan, hän ajattelee, että niihin on myös uhrattava aikaa. Siksi paperi täyttyy usein reunasta reunaan. "Semmoinen hulluus kun iskee", Kunnas hymähtää.

"Kuvissani kaikki kohdat ovat tärkeitä. Jos kuvan taustalla kävelee joku, on silläkin oma persoonansa. Eikä se joku vain seiso tumput suorina, vaan tekee jotain, kantaa vaikka ruohonleikkurin osaa korjaajalle."

Koirien Kalevalaan Kunnas piirsi Akseli Gallen-Kallelan maalausten pohjalta omat koiramaiset mukaelmansa.

"Suomalainen tuntee Kalevalansa lähinnä Gallen-Kallelan maalauksista. Kun lukee lapsena Koirien Kalevalan, pitäisi ainakin vähän paremmin olla jyvällä."

Kunnas ei suhtaudu eepoksiin turhan vakavasti. Seitsemästä veljeksestä hän toteaa, että "nehän ovat ne seitsemän heppua, joilla kaikilla on valkoinen paita päällä. Ne kävelee koko ajan mettässä, ja aina on mäntyjä tai hirsiseinä taustalla."

Lastenkirjakyselyssä Seitsemän koiraveljestä sijoittui kuvakirjojen sarjassa kolmanneksi, Koirien Kalevala kuudenneksi. "Ne kirjat on jo sinänsä, ilman meikäläistä, listalla ykkösenä kumpikin. Kyl maar taisin saada Aleksis Kiven ja Lönnrotinkin ääniä. Koiramäessä vasta olen omillani."

Kalevalan ja Seitsemän veljeksen sovitustyön jälkeen sopii ihmetellä, onko olemassa sellaista, jota ei voi sijoittaa koirien maailmaan.

"On varmasti paljonkin", Kunnas sanoo ensin. Sitten hän luettelee aiheita, joista olisi mukava kirjoittaa. "Suomen koko historia, erityisesti keskiajan historia. Ja Beatlesien elämäkerta, viikingit, Kalifornia, kultakuume . . . Koiramäen Tuomashan voisi lähteä Amerikkaan kullankaivajaksi", Kunnas innostuu.

Työpöydällä on luonnos, johon on piirretty pienen pieniä Hakkaraisia – vai virtahepojako ne ovat? Yhden kuvan ylälaitaan on kirjoitettu "nukkuu huonosti".

Nukkuvia hahmoja löytyy Kunnaksen kirjoista melkeinpä joka aukeamalta, vaikka ennen niitä taisi olla vielä enemmän.

"Joku oli aina kaiteella kuorsaamassa. Nyt ne kaikki ovat heränneet. Nyt nukkuu enää Hakkarainen, ja sekin menee koko ajan. Olisikohan se tämä kiire, kun ei ole enää aikaa nukkua ollenkaan."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi