maanantai 21.5.2012 | Kosti, Konsta  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Mieli rauhoittui vasta vuosien kuluttua

5.9.2004 0:00

 Rouva Tellervo Koivisto oli aselevon tullessa viisitoistavuotias ja oppikoulussa Huittisissa.

"Viestin taisi kertoa opettaja. Muistan kokeneeni sen ilouutisena, vaikka asialla ei kummemmin elämöity. Aselepoa oli osattu odottaa", hän kertoo.

Vielä välirauhan teon jälkeenkin elämää väritti pitkään huoli. Koivisto sanoo vieläkin kuulevansa korvissaan presidentti Rytin usein radiossa toistamat sanat raskas rauha.

Moni pelkäsi miehitystä. Sotakorvaukset tuntuivat epäoikeudenmukaisen suurilta. Vasta parin vuoden kuluttua Koivisto muistaa levollisuuden alkaneen palata. "Yhtäkkiä syntymäpäivät ja häät muuttuivat yltäkylläisiksi. Ulos tuotiin pitkiä pöytiä, ruokaa kannettiin sitä mukaa kun sitä syötiin, ja sitä oli enemmän kuin koskaan ennen."

"Muistan eräätkin juhlat vuodelta 1946 tai 1947. Kaikki vieraat ryntäsivät hirveällä kiireellä notkuvaan pöytään. Iso nälkäinen mies tempaisi siskoni kädestä hänen juuri täyttämänsä lautasen. Toinen tempaisi käteensä paistin luun ja alkoi kaluta sitä, vaikka paljon lihaa oli vielä jäljellä. Täytettiin pitkää puutteen ja surun luomaa tyhjiötä, jotenkin oli taas lupa juhlia."

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.