Mies, jolla on miehen tehtävä

Suuri vanhanaikainen moottorivene puksuttaa Suomenlahdella Inkoon saariston suojissa. Eletään elokuuta 2008, ja päivä on poikkeuksellisen aurinkoinen. Runsaan varttitunnin matkan jälkeen vene kaartaa saaren taakse suojaisaan laituriin.

Siellä odottaa laulaja ja lauluntekijä Samuli Putro.

Hänellä on päässään tuttu lierihattu, mutta jalassa on kumisaappaat ja päällä kulunut villapaita. Sänki ja päivetys korostavat metsittynyttä vaikutelmaa.

Putro on viettänyt saaressa sijaitsevalla vanhalla kesähuvilalla koko kesän. Helsingissä hän on käynyt vain kahdesti. Koko saaressa ei ole muita kesäasukkaita kuin Putro ja hänen kuvataiteilija-avopuolisonsa.

Putro maksaa jo tutuksi tulleelle veneen kuljettajalle.

Saaren asukkaista vain toinen osaa veneillä sokkeloisilla reiteillä, ja hän ei ole Samuli Putro.

Putro ei ole ollut saaressa vain saunomassa. Hänen yhtyeensä Zen Café on ollut tauolla kesästä 2007 lähtien, ja nyt Putro tekee kappaleita ensimmäiselle sooloalbumilleen, joka on määrä julkaista helmikuussa 2009.

Putroa jännittää.

Zen Café, jota Putro nimittää "Kahvilaksi", on toiminut jo 18 vuotta, ja se on julkaissut seitsemän albumia. 2000-luvun alussa yhtye nousi suomirockin eliittiin, ja Putrosta tuli tarkkanäköisten tekstiensä ansiosta arvostettu kotimainen rocklyyrikko, Leskisen, Hectorin ja Röyhkän kanssa samassa liigassa pelaava tulokas.

Nyt on vähän epäselvää, onko Zen Caféta enää olemassa. Kotisivuillaan yhtye kertoo pitävänsä keikka- ja levytystaukoa vuoden 2008 ajan.

"Tammikuussa oli treffit, joilla päätettiin, mitä tänä vuonna tehdään", Putro sanoo kuistilla.

Aurinko on mennyt pilveen, ja syksyä enteilevä merituuli kohisee väkevästi puissa.

"En ollut ainoa, joka halusi, että tänä vuonna ei tehtäisi mitään."

Leipäpuuna toimineen yhtyeen hyllyttäminen on rohkea ratkaisu. Putroa selvästi mietityttää myös henkilökohtainen tulevaisuus. Muusikkona ja lauluntekijänä pitäisi pärjätä. Eikä ainoastaan taloudellisesti.

"Asioiden miettiminen on tässä vaiheessa tärkeintä. Mistä ne kappaleet kertovat, ja miksi niitä haluaa esittää. Ja isompien motiivien miettimisestähän tässä on kysymys. Että voiko intohimoammatti olla pelkästään työ, ja riittääkö se motiiviksi julkaista musiikkia", hän pohtii.

"Eihän se riitä."

Sitten Putro johdattaa syvemmällä saaressa sijaitsevalle pikkumökille, joka on ollut kesän ajan hänen työhuoneensa ja treenistudionsa. Hän haluaa esitellä uusia kappaleitaan. Putro ottaa telineestä akustisen kitaran.

Korkea puinen huone kaikuu pehmeästi. Putro soittaa ja liikkuu kuin esiintyisi oikealle yleisölle. Kappaleet ovat vähäeleisiä, ja niissä on jotakin uutta: Zen Cafén tunnetuimpien laulujen alakuloinen rauhattomuus on korvautunut varmemmalla ja helpottuneemmalla äänellä.

Lauluissa kerrotaan lapsista, pelkäämisen turhuudesta ja sattuman mahdollisuudesta. Niissä elämällä on tarkoitus ja välitetään – vähän kuin Veikko Lavin vanhoissa kappaleissa.

Yhdessä Putro laulaa: "Syntymääni tänään juhlistan / Lahjaksi sain digikameran / Otin kaksi kuvaa naisesta / Toinen näytti onnistuneelta / Päätin, että kosin illalla / kuvan naista polvet matolla."

Suomirockissa kuulee kovin harvoin mitään näin toiveikasta.

Alun perin Putro alkoi tehdä uusia kappaleita vain soolokeikkaa varten. Demoäänityksiin avuksi tullut Jarkko Martikainen oli sitä mieltä, että kappaleet pitää levyttää.

YUP-yhtyeestään tuttu Martikainenkin oli vuosikausia menestyvän rockyhtyeen solisti ja arvostettu rocktekstittäjä. Sitten hän alkoi tehdä soololevyjä.

Martikaisesta tuli myös Putron soololevyn tuottaja. "Kerran se sanoi, että ei tätä kannata pelätä, että täällä on ihan hyvä olla", Putro sanoo tuottajastaan.

Mieleen tulee Nyt-liitteen haastattelu Zen Cafésta syksyllä 2003. Silloinkin Putro pohti jo motivaation ja menestyksen suhdetta ja korosti, että yhtyeessä ei ajateltu rahaa eikä suosiota.

"Kyse on nyt siitä, että antakaa minun jättää jälkeni ja osallistua keskusteluun", sanoi Putro viisi vuotta sitten.

Voiko menestykseen ja arvostukseen sitten puutua?

"Onhan siinä riski tietynlaiseen ylimielisyyteen, että kun mä olin hurjan tärkeä 2000-luvun alussa, niin miksen olisi vieläkin", Putro sanoo nyt.

Niin, Ilta-Sanomissa kirjoitettiin jo kesällä 1999, että "Samuli Putro on nostettu 2000-luvun suomalaiseksi biisintekijäksi, mutta menestys ei vaikuta nousseen nuorelle miehelle päähän". Ja seuraavana keväänä Tavastian- keikat oli myyty loppuun.

"Jos suosion pitää romahtaa, niin on helvetin paljon hienompaa tehdä se tietoisesti itse pienemmissä esiintymispaikoissa ja vähemmillä esiintymisillä. Ettei tarvitse jonakin iltana ihmetellä jossakin, että tämä keikkapaikka on ollut kahdeksan vuoden ajan loppuunmyyty ja nyt täällä on vain 85 ihmistä."

Päivä on kääntymässä illaksi. Aurinko paistaa vielä, mutta elokuun harvat lämpimät päivät on nyt nähty.

Vene kaartaa laituriin.

Samuli Putro jää saareen hiomaan laulujaan.

Lokakuussa Putro kutsuu studiolle kuuntelemaan kappaleiden levytettyjä versioita.

Ympäristö ei voisi olla erilaisempi kuin viimeksi. Ikkunasta näkyy Kruununhaan kivitalojen seiniä ja kaistale harmaata taivasta.

Nyt Putroa jännittää kuten ketä tahansa uutta levyä tekevää muusikkoa. Tuliko musiikista sellaista kuin hän halusi? Ja ennen kaikkea: haluaako joku kuunnella sitä niin paljon, että on valmis maksamaan siitä?

Laulujen levollinen sävy ja harkiten soitetun akustisen kitaran sointi ovat tallella. Ahti Marja-Aho on tehnyt muutamaan kappaleeseen hienostuneita jousisovituksia.

"Tähän ei tullut rokkibändin soittoa yhdellekään raidalle", Putro sanoo.

Yhden akustisen kappaleen nimi on Helismaa. Se on molliballadi, jossa lauletaan maaseudun suomalaisten synkkämielisyydestä, umpimielisistä miehistä ja jäykistä perinteistä.

Nimi tulee tietysti lauluntekijä Reino Helismaasta. Laulusta tulevat mieleen suomenkielisen rockin kuuluisat kansanluonnekuvaukset: Eppu Normaalin Murheellisten laulujen maa ja Ismo Alangon Kun Suomi putos puusta.

Ja kun Putro laulaa kertosäkeen lopuksi, että "Badding, Juice Leskinen ja Reino Helismaa", hän liittää oikeastaan itsensä siihen jatkoksi.

Sellainen voi ärsyttää jotakin, mutta paha sitä on kokonaan kieltääkään.

Samasta perinteestähän siinä on kyse.

Joulun alla levy on valmis.

On mentävä kysymään lauluntekijältä vielä pari asiaa. Putro istuu Kiasman kahvilassa tummissa vaatteissa ja näyttää talon henkeen sopivasti taiteilijalta.

Levyn nimikappaleessa lauletaan, kuinka keski-ikä yllättää: "On tulokkaiden karsina / ja sopimukset katkolla."

Tässä on varmaankin kyse Putron omasta urasta, vaikka nuoria tulokkaita ja määräaikaisen sopimuksen katkeamista pelkäävät sadattuhannet muutkin suomalaiset.

"Se on aika malliesimerkki siitä, miten yksityinen muuttuu yleiseksi", Putro myöntää. "Kappaleessa on jokin tunnistettava tapahtuma, ja se yhdistyy siihen, missä laulun tekijä sillä hetkellä on. Niin kuin että minä olen 38 ja saanko minä vielä tehdä levyjä. Nuoremmat lauluntekijät ovat 20 vuotta nuorempia."

Hyvä, lauluntekijä selittää tekstejään mukisematta ja ihan ymmärrettävästi.

Entäs nämä lapset, joko tulossa olevat tai jo syntyneet? Niitä on monessa kappaleessa.

"Meille ei ole tulossa lasta", Putro sanoo ja koputtaa pöydän puupintaa, "mutta se on ajankohtainen aihe monelle lähipiirissä. Tulevaisuuteen katsomisen ajatus konkretisoituu lasten syntymässä ja siinä elämänmuutoksessa."

Siis että musiikin tekeminen ei olekaan ihmiselle tärkeintä, mutta lisääntyminen on?

"Niin, tämä on se kysymys. Kyllähän se vähän kylmää, kun sen noin sanoo", Putro sanoo.

Ja ennen kuin Samuli Putro päästetään menemään, selvitetään vielä yksi asia. Vuosi 2008, jonka aikana Zen Café ei oman ilmoituksensa mukaan tee mitään, on nyt ohi.

Mitä yhtyeen kotisivuilla lukee seuraavaksi?

"Me varmaan laitetaan sinne, että vuonna 2009 ei tapahdu mitään", Putro vastaa.

Hänen mielestään olennaisen paljastaa se, saako sivulle laittaa linkin hänen soololevyynsä.

Vastaus on: "Kyllä saa. Jos ei saisi, niin olisin varmaan nyt surullisempi."

Samuli Putron albumi Elämä on juhla julkaistaan helmikuussa. levyn nimikappaleen ensiesitys YleX-kanavalla pe 9. 1. klo 9.10.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi