maanantai 21.5.2012 | Kosti, Konsta  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

TAUSTA

Nuorimmat suoraan etulinjaan

7.7.2004 0:00

mikko pohtolan kotialbumi

Mikko Pohtola keväällä 1944.

Mikko Pohtola keväällä 1944.

 Merkittävässä osassa jatkosodan ratkaisutaisteluissa olivat Mikko Pohtolan kaltaiset 18–19-vuotiaat nuorukaiset.

Lähes koko ikäluokka – 1925 syntyneet – joutui täydennysmiehiksi suoraan etulinjan taisteluihin, sillä nuorimmat sijoitettiin aina taisteluyksiköihin.

Osa miehistä lähetettiin rintamalle kesken jääneen asepalveluksen ja pikakoulutuksen turvin.

Monet, kuten Pohtola, suorittivat asepalveluksensa loppuun sodan käyneinä miehinä.

Nuorimmat kesän 1944 taisteluihin osallistuneista olivat 1925–1926 syntyneitä.

Ikäluokan 1926 alokkaita ei lähetetty rintamalle lukuun ottamatta joitakin tykkimiehiä, jotka korvasivat maataloustöihin lomautettuja miehiä.

Vuoden 1925 alkupuolella syntyneet 13 038 alokasta astuivat palvelukseen huhtikuussa 1943.

Saman vuoden lokakuussa palveluksensa aloittivat 1925 lopulla syntyneet sekä uusintatarkastukseen määrätyt 1906–1925 syntyneet. Heitä oli kaikkiaan 15 850.

Viimeisiin kahinoihin haettiin myös talvisodan käyneet reserviläiset, joista monet olivat uskoneet sodan olevan heidän kohdallaan ohi.

Heille poteroon meno oli vielä rankempaa kuin nuorille, ja monet pakotettiin mukaan aseella uhaten.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.