Orpo, ihana Iris

Anni Swanin (1875–1958) Iris rukan laitos, joka minulla on hyllyssä, on vuodelta 1993 ja edustaa 1916 ilmestyneen kirjan 21. painosta.

Sellaisesta bestselleristä on siis kyse, eikä ihme, että Iris rukalle satoi ääniä HS:n kyselyssäkin. Ihana tuhkimotarina! Traagisen surullinen ja aikansa yhteiskuntaa kuvaava! Riipaisevan tunteita herättävä, sitä kiitettiin.

Kyse ei ole täysin omaperäisestä klassikosta.

Kun Iris rukka ilmestyi, anglosaksista tyttökirjallisuutta tunnettiin jo meilläkin. Francis Hodgson Burnettin Pikku prinsessa oli käännetty 1912, Louisa May Alcottin Pikku naisia saatiin suomeksi 1916.

Voi olla, että kirjallisuuden virtauksia hyvin tunteva, lastenlehti Pääskystä toimittava Swan oli jo lukenut kanadalaista L. M. Montgomeryakin, sillä vaikka Anna-kirjoja alettiin kääntää suomeksi vasta 1920, niitä oli ruotsinnettu heti ilmestymisen jälkeen 1909.

Lisäksi Suomeen oli jo kehittynyt myös oma opettavaisuutta ja realismia yhdistelevä tyttökirjallisuuden perinne. Tärkeä pioneeri oli Toini Topelius, jonka Kehitysaikana (I utvecklingstid, 1889) kuvasi helsinkiläisen tyttökoulun oppilaiden elämää mutta puhui samalla radikaalistikin naisen oikeudesta omaan persoonallisuuteen.

Iris rukassakin päähenkilön taiteelliseen persoonaan ja sen typistysyrityksiin kiinnitetään huomiota, mutta päällimmäisenä on orpous: äiditön, isänsä jättämä Iris Klewe joutuu maalta Helsinkiin, enon perheeseen koulukortteeriin. Hänen erilaisuuttaan ja yksinäisyyttään kuvataan yksityiskohtaisesti, jopa kärjistetysti.

Aihe on nuorisokirjallisuuden ikuisimpia ja suosituimpia – muodostaahan se vielä Harry Potter -kirjojenkin psykologisen kivijalan. Vaikka lukijalla olisi kuinka onnellinen koti ja molemmat vanhemmat, hän osaa varmasti aistia, miltä hyljätyksi tuleminen ja vahvempien pilkka tuntuvat.

Swanin toinen kantava ajatus on sosiaalinen omatunto, jonka oppia lukijaan tungetaan jopa vähän kömpelösti. Iriksen kasvatusperhe menettää omaisuutensa ja suistuu hetkessä vauraudesta puutteeseen. Sittenpähän oppivat, miltä tuntuu kulkea kuluneissa vaatteissa!

Eniten Anni Swan eroaa anglosaksisista tyttökirjailijoista siinä, että hän ottaa pojat samanarvoisesti mukaan tarinoihinsa. Oikeastaan hän onkin nuorisokirjailija, joka pyrkii ohjaamaan sekä tyttöjä että poikia kohti vastuullista aikuisuutta, yhtäällä miehekkäinä miehinä ja toisaalla huolehtivaisina mutta itsenäisinä naisina.

Naisen elämän ongelmia Swan pohti kuitenkin nuorisokirjoja enemmän varhemmissa teksteissään eli 1900-luvun alun ihmesaduissa. Kaikkiaan hän julkaisi satuja 1901–23 kuusi nidettä.

Niissä näkyvät kiinnostavasti ajan uusromanttinen tyyli, kauhuaihelmat ja vaivoin peitelty erotiikka. Monesti saduissa on kyse onnettomasta rakkaudesta ja rakastamisen vaikeudesta ylipäätään.

Naisen kokemusten kautta niissä kuvataan paitsi seksuaalisuuteen liittyvää syyllisyyttä ja kipua myös tunteettoman, epäsuhtaisen avioliiton ongelmia.

Sarja perustuu Helsingin Sanomien kyselyyn, jossa lukijat kertoivat lasten- ja nuortenkirjasuosikeistaan.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi