5.11.2009 15:24
Elokuvateattereissa parhaillaan pyörivä Julie & Julia (2009) pistää miettimään, missä sitä leffan jälkeen söisi.
Nora Ephron ohjasi elokuvan siitä, miten Julie Powell kirjoitti blogia yrityksistään kokata ruokaa Julia Childin kuuluisan ranskalaisen keittokirjan reseptien pohjalta. Ephronin ohjaustyö ei suinkaan ole ainoa leffa, joka saa katsojan nälkäiseksi, janoiseksi tai kuvottuneeksi. Seuraavassa ruoka- ja viinielokuvia, jotka voi sovittaa yhteen ravintolaillan kanssa – maun mukaan.
Sikailu
Suuri pamaus (1973). Elokuvahistorian ällöimmässä ruokaleffassa neljä elämäänsä kyllästynyttä miestä sikailee itsensä hengiltä.
Ruokalajeina on muun muassa kokonaisia sikoja ja nautoja sekä naisen rintojen muotoinen jättivanukas. Musta satiiri on Marco Ferrerin ohjaustyö.
Nuudelit
Tampopo (1986). Juzo Itamin japanilaiselokuva kertoo nuudelibaarin omistajiin ja asiakaskuntaan liittyviä tarinoita.
Ranskalainen
Ranskalainen illallinen (1987). Gabriel Axelin elokuva perustuu Isak Dinesenin eli Karen Blixenin novelliin.
Ranskalainen pakolaisnainen kokkaa hänelle turvapaikan tarjonneille ikääntyneille sisaruksille juhlaillallisen.
Diner
Paistetut vihreät tomaatit (1991). Pikkukaupungin kuppilan ympärille keskittyvä Jon Avnetin elokuva kahden naisen ystävyydestä 1920-luvulla.
Paistetut vihreät tomaatit on Yhdysvaltojen Etelävaltioiden perinneruokia, ja elokuvassa kuvatun Whistle Stop Cafén esikuva on yhä toiminnassa oleva Irondale Café, joka on kuuluisa juuri tästä ruokalajista.
Kiinalainen
Syö, juo, mies, nainen (1994). Leskimies valmistaa kolmelle aikuiselle tyttärelleen joka sunnuntai upean päivällisen Ang Leen ohjaustyössä.
Italialainen
Big Night – italialainen ilta (1996). Näyttelijä Stanley Tucci kertoo kahdesta italialaisesta veljeksestä, jotka yrittävät pitää ravintolaa käynnissä 1950-luvun Yhdysvalloissa.
Suklaa
Pieni suklaapuoti (2000). Lasse Hallströmin elokuvassa kaunis suklaapuodin pitäjä Vianne käy herkuillaan taisteluun puritaanista ja ankaraa elämänasennetta vastaan pienessä ranskalaiskylässä 1950-luvun lopulla.
Viini
Sideways (2004). Kaksi kaverusta käy elämänkoulua ja kiertää kalifornialaisia viinitiloja Alexander Paynen elokuvassa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.
Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.