20.5.2006 19:48
Neljän huoneiston paritaloyhtiössämme kaikilla huoneistoilla on oma pihansa. Yksi osakkaista on laiminlyönyt piha-alueensa hoidon ja vaatii nyt, että nurmikko ja pensaat uusitaan ja jopa muurahaiset terassilaattojen alta hävitetään yhtiön kustannuksella. Onko tällainen lain mukaista?
Huoneistokohtainen piha-alue kuuluu osakashallintaan, jos yhtiöjärjestyksen huoneistoselitelmässä tästä on mainittu esimerkiksi merkinnällä "+piha". Myös osakashallinnassa olevan alueen kunnossapito on osakkaan vastuulla. Pientaloyhtiöissä osakkaat yleensä hoitavat omaa rajattua piha-aluettaan, vaikka se ei muodollisesti olisikaan osakashallinnassa. Tämä on myös kohtuullista, koska osakas tosiasiassa käyttää aluetta, sanoo Kiinteistöliiton lakimies Sirkka Terho.
Alueen kunnostus kuuluu kuitenkin yhtiölle. Yhtiön on esimerkiksi vaihdettava rikkinäinen pihalaatta.
Nurmikon ja pensaiden uusimistarpeen arvioiminen on kuitenkin vaikeampaa. "Mielestäni lähtökohdaksi on otettava, että nurmikon tai pensaiden esteettiset puutteet eivät johda siihen, että taloyhtiön olisi uusittava ne. Terassilaattojen alla asustelevat muurahaisetkaan eivät mielestäni johda taloyhtiön ehdottomaan velvollisuuteen ryhtyä niiden hävittämiseen, koska osakkaan on hyväksyttävä se tosiasia, että ulkotiloissa saattaa esiintyä hyönteisiä", Terho sanoo.
Asukkaiden yhdenvertaisuus on taloyhtiöissä iso riitojen aihe 20.5.2006
LAKIMIES VASTAA / YHDENVERTAISUUSAutottomille ei tarvitse varata autopaikkaa 20.5.2006
LAKIMIES VASTAA / YHDENVERTAISUUSYhtiöjärjestys ratkaisee lainamuodon 20.5.2006
LAKIMIES VASTAA / YHDENVERTAISUUSUlkovaraston remontti ei kuulu asukkaalle 20.5.2006
LAKIMIES VASTAA / YHDENVERTAISUUSHyvitystä omasta remontista ei saa, ellei siitä ole sovittu 20.5.2006
LAKIMIES VASTAA / YHDENVERTAISUUSKukaan ei saa omia harvoja autotalleja 20.5.2006
LAKIMIES VASTAA / YHFDENVERTAISUUSMökin vuokraus ei kuulu taloyhtiölle 20.5.2006
LAKIMIES VASTAA / YHDENVERTAISUUSTasajako ei sovi julkisivu- ja putkiremonttien kustannuksiin 20.5.2006
LAKIMIES VASTAA / YHDENVERTAISUUSVanhakin remontti voi kelvata, jos se on hyvä 20.5.2006
LAKIMIES VASTAA / YHDENVERTAISUUSTaloyhtiön asukas ei asu kuin omakotitalossa 20.5.2006
LAKIMIES VASTAA / YHDENVERTAISUUSOsakas saa vastauksia vain yhtiökokouksessa 20.5.2006
LAKIMIES VASTAA / YHDENVERTAISUUSAutokatoksen korjaus kuuluu kaikille 20.5.2006
LAKIMIES VASTAA / YHDENVERTAISUUSRemontin ajalta saa vuokranalennusta 20.5.2006
LAKIMIES VASTAA / YHDENVERTAISUUSPutkiremonttiin pääoma- eikä hoitolainaa 20.5.2006
LAKIMIES VASTAA / YHDENVERTAISUUSTaloyhtiö ei aina maksa, jos uusii itse vesieristykset 20.5.2006
LAKIMIES VASTAA / YHDENVERTAISUUSLämmitysjärjestelmän voi sälyttää osakkaalle 20.5.2006
LAKIMIES VASTAA /YHDENVERTAISUUSTaloyhtiö voi hyvittää parvekelasit, jos ne ovat hyvät 20.5.2006
LAKIMIES VASTAA / YHDENVERTAISUUSVastuun kattojen kunnosta voi siirtää osakkaille 20.5.2006
LAKIMIES VASTAA / YHDENVERTAISUUSKaikki maksavat parvekkeiden remontista 20.5.2006
Helsingin Sanomat | hs.asunto@sanoma.fi
HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.
Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.