maanantai 21.5.2012 | Kosti, Konsta  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

18.7.2004 / OSA 1

Pikku-Peppien ja Annikoiden esikuva

18.7.2004 0:00

Kaksi kolmivuotiasta tyttöä pomppii sängyllä letit heiluen. Kohta tulee se pakollinen: pannaan jalat tyynylle ja vedetään peitto pään yli.

Niin monta tyttösukupolvea on jo vihkiytynyt tähän samaan riittiin, ja sama jatkuu näemmä edelleen.

HS:n lastenkirjakyselyssä Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossu voitti käännöskirjojen sarjan 4–77-vuotiaiden naisten ja muutaman miehenkin äänillä. Suuret ikäluokat kasvoivat Peppi seuranaan, nykyiset nelikymppiset katsoivat myös 1970-luvun Peppi-elokuvia.

Peppi oli anarkistinen 1950-luvulla ja on sitä edelleen. Miten kävisi, jos kustantajalle tarjottaisiin nyt kirjaa, jonka yhdeksänvuotias päähenkilö asuu yksin eikä käy koulua? Heinähattu ja Vilttitossukin elävät Peppiin verrattuna ihan normaalia elämää.

"Peppi oli suurin idolini." "Peppi oli lapsuuteni sankari." HS:n kyselyssä menestyneistä hahmoista Peppi on ehkä vahvimmin lukijoiden esikuva. Suhde on monella jatkunut aikuisuuteen saakka.

"Olen yhä kyltymätön Peppi-fani. Tein Pepistä proseminaarin, kun opiskelin kirjallisuutta", kertoi perusteluissaan 36-vuotias jyväskyläläisnainen, jota piti jo kolmivuotiaana kutsua Pepiksi.

Vastausten perusteella Peppi on ollut kilteille tytöille, Annikoille, ihailun kohde. Tottelemattomat ovat saaneet häneltä rohkaisua omille kepposilleen.

"Huima hyppäys kaikesta kiltistä, tottelevaisesta ja nöyrästä hurjaan Peppiin", muisteli 59-vuotias nainen Kaarinasta.

"Antoi pienelle tytölle mallin ja vapauden olla villi" (43-vuotias nainen Suomusjärveltä).

"Tunsin olevani vahva kuin Peppi" (34-vuotias espoolaisnainen).

Peppi on selvästi tyttö; hänessä ei ole mitään androgyynistä. Siksi ne letitkin ovat leikeissä niin tärkeät. Peppi toteuttaa kaikkivoipaisuuden ja itsenäisyyden fantasiaa, joka on ihan yhtä voimakas pienillä tytöillä kuin pienillä pojillakin.

Jotkut vastaajista pitivät Peppi-kirjoja ylipäätään lapsuuden puolustuksena. Monet mainitsevat myös Pepin hyväsydämisyyden ja oikeudenmukaisuuden. Ja hauskuuden.

"Mielettömän ihana kuvaus siitä, kuinka lapsessakin voi olla voimaa ja kuinka hänellä on rakkautta yksinäisyydestään huolimatta" (24-vuotias helsinkiläisnainen).

"Lapsen oikeuksien julistusta ja feminismiä", kirjoitti 56-vuotias lammilaismies. Toinenkin miesvastaaja mainitsi sanan feminismi Pepin yhteydessä – naisten perusteluissa sitä ei käytetty.

"Peppi on yhtä kuin lapsuus. Pienenä kirja oli enimmäkseen hauska, nykyisin meinaa aina itku päästä lopussa. Peppi ei kasvanut isoksi, minun oli pakko", tunnelmoi 20-vuotias joensuulaisnainen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.