lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Pitää paikkansa?

20.8.2009 12:00

jussi jääskeläinen

Oletko kuullut siitä miehestä, joka istui ratikassa vahingossa varikolle asti ja näki, kuinka valotaululle ilmestyivät sanat "nyt pizzalle"?

Entä siitä, kun Helsingin käytöstä poistettujen raiteiden väliin ilmestyi ristejä?

Ja tiedätkö sen naisen, joka muutti Kallioon ja ihmetteli, kun kaapista katoaa ruokaa? Sen, joka soitti poliisille, joka löysi sängyn alta hullun miehen, joka oli syönyt ruokaa naisen poissa ollessa?

Ehkä et, sillä urbaaneja legendoja ei kerrota eikä talleteta samaan tapaan kuin ennen.

"Nyt on alettu puhua nettiloresta eli netissä olevista tarinoista ja vitseistä", kertoo Lauri Harvilahti Suomalaisen Kirjallisuuden Seurasta.

Nettilore on häivyttämässä termin urbaani legenda. Nettilore on kuitenkin sisällöltään erilaista kuin urbaanit legendat.

Siinä missä urbaanit legendat ovat olleet lähinnä suomalaisia kaupunkitarinoita, nettilore on kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Ja netissä tarina pyritään todistamaan wikipedian tai nettikeskustelijoiden avulla äkkiä todeksi tai epätodeksi.

On vielä yksi syy siihen, miksi urbaanit legendat ovat kuihtumaan päin:

Leea Virtasta ei enää ole.

Folkloristi Virtanen koosti elinaikanaan muun muassa tarinakokoelmat Varastettu isoäiti (1987) ja Apua, maksa ryömii! (1996).

Hänen jälkeensä kukaan ei ole kerännyt kaupunkitarinoita Suomessa yhtä mittavasti.

"Leea jätti kyllä aikamoisen aukon edesmennessään", Lauri Harvilahti sanoo.

Tilanteeseen on puututtava.

Pyydämme Nyt-liitteen lukijoita lähettämään kuulemiaan kertomuksia.

Kaverin kaverille on varmasti sattunut jotain.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.