perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Professori Pekka Himasen mukaan masentunut Suomi on hätätilassa

10.3.2010 11:00

Pekka Himanen

Pekka Himanen

Professori Pekka Himanen vaatii, että Suomi kehittää tehokkaan masennuksen "kokonaisvaltaisen hoitomuodon" vuoteen 2020 mennessä.

Hän vertaa hanketta Yhdysvaltojen presidentin John F. Kennedyn "man to moon" -puheessa 1960-luvun alussa esittämään julistukseen, että vajaassa vuosikymmenessä Yhdysvallat lähettää ihmisen Kuuhun.

Himasen mukaan "käydä aika lähelle Kuuta" -tyyppinen tavoite ei riitä, koska Suomessa joka viides ihminen voi huonosti. Hänen mukaansa Suomessa on masennuksen takia hätätila.

Hän kutsuu Suomea murheellisten laulujen maaksi keskiviikkona hallituspuolueiden puheenjohtajille luovuttamassaan Kukoistuksen käsikirjassa. Kirja on valtion tilaama selvitys siitä, millä keinoin Suomi lähtee uuteen kukoistukseen.

Nykyisen sairaudenhoitoyhteiskunnan sijaan tarvitsemme hyvinvoinnin edistämisen yhteiskuntaa, Himanen sanoo.

Hänen mukaansa koko kansakunnan pitää panostaa liikkumiseen ja psyykkiseen hyvinvointiin terveydenhuollossa, koulussa ja työpaikoilla. Työhyvinvointiin tehdyt investoinnit hän vapauttaisi veroista.

Himanen esittää myös, että Suomesta pitää rakentaa puhtaan ympäristö- ja energiateknologian edelläkävijämaa. Tämän takia hänen mielestään puhtaan ympäristö- ja energiateknologiainnovaatioiden tulot pitäisi saada verottomina vuoteen 2020 saakka.

Himasen mukaan Suomella pitää pyrkiä päämäärään, jossa kaikki voivat elää arvokasta elämää.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.