maanantai 21.5.2012 | Kosti, Konsta  Onnittele e-kortilla

JUURI NYT

Puhekielen häiriöiden oikea merkitys

10.12.2009 11:40

Neuroottiseksi kuvaillaan usein esimerkiksi puhtaudestaan tarkkaa ihmistä. Sairauden kriteerit täyttävästä ahdistuneisuushäiriöstä eli neuroosista voidaan kuitenkin puhua vasta, kun pakonomainen siivoaminen alkaa häiritä arkea.

Maanisuus eli mania on mielialahäiriö, joka kohottaa itsetuntoa ja aktiivisuutta sairaalloisesti. Maanikko on ylivilkas ja luulee pystyvänsä mihin tahansa, muttei lopulta pysty huolehtimaan itsestään. Kausittaista maanis-depressiivisessä häiriössä.

Hysteria oli Sigmund Freudin aikana 1900-luvun taitteessa muotikäsite, mutta nykyisin se on poistettu psykiatrian tautiluokituksesta. Hysteriaa pidettiin naisten sairautena: sen arveltiin johtuvan kohdun liikkumisesta.

Psykoosissa potilaan mieli hajoaa niin vakavalla tavalla, ettei normaalia elämää voi elää. Oireina on aistiharhoja, harhaluuloja ja todellisuudentajun sumentuminen. Psykoottisuutta ilmenee muun muassa skitsofreniassa.

Idiootti- ja imbesilli -termit kuvasivat ennen vanhaan kehitysvammaisuuden eri asteita. Idiootti viittasi vaikeaan ja imbesilli keskivaikeaan kehitysvammaisuuteen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

HS Digilehti

HS Digilehti ja Arkisto

HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.

Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.