19.10.2009 7:06
Ruotsalainen hiv-rokote Hivis on tuottanut kokeissa yllättävän hyviä tuloksia. EU:n rokotusasiantuntija Manuel Romaris pitää ruotsalaisrokotteen alustavia tuloksia parhaina maailmassa, kertoo ruotsalaislehti Dagens Nyheter.
Romaris arvioi ruotsalaistutkijoiden olevan oikealla tiellä.
Hivis-rokotetta on tähän mennessä testattu kahdessa vaiheessa. Ensin selvitettiin, että rokote on turvallinen. Toisessa vaiheessa tutkittiin, onko sillä vaikutusta koehenkilöiden vastustuskykyyn.
Tansaniassa tehdyssä kokeessa kaikkien koehenkilöiden vastustuskyky parani. Vapaaehtoiskokeeseen osallistui 60 tervettä poliisia.
Vielä on kuitenkin liian aikaista sano, antaako Hivis tehokkaan suojan hi-virusta vastaan. Rokotetta aiotaan esitellä tänään Pariisissa alkavassa aids-konferenssissa.
Viime kuussa joukko thaimaalaisia ja yhdysvaltalaisia tutkijoita kertoi läpimurtoon oman aids-rokotteensa kehittämisessä. Tutkijoiden mukaan heidän kehittämänsä rokote ehkäisi hi-viruksen leviämisen 31 prosenttiin laajoihin rokotetesteihin osallistuneista vapaaehtoisista.
Rokotetta testattiin 16 000 heteroseksuaalisesti suuntautuneella ihmisellä Thaimaassa. Tutkijoiden mukaan tulos oli yllättävä, eikä yhdistelmärokotteen toimintamekanismia osata vielä täysin selittää.
Tulokset antavat joka tapauksessa toivoa siitä, että tappavaa hi-virusta vastaan voidaan kehittää toimiva rokote.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
HS Digilehti on Helsingin Sanomien painetun lehden sisältö verkossa.
Kun ostat päivän HS Digilehden, voit lukea verkossa myös tuoreimman Nyt-liitteen ja Kuukausiliitteen. Digilehtien ja paperi-lehtien sisältö on sama kannesta kanteen.