Sano elukoille ei

Mietitkö lihansyönnin lopettamista? Lue tästä, kuinka se yhdeltä sujui.

Huolettaako ilmasto? Suututtaako sikojen kohtelu? Ryhdy vegaaniksi.

Hyvästi cassoulet, crème brûlée, chateaubriand ja muut ranskalaisen keittiön eläimelliset herkut. Luuttomalla, lihattomalla, munattomalla ja maidottomalla vegaaniruualla ei ole kotimaata. Se on moderni maailmankansalainen.

Maine tosin on vähän hihhuli, eivätkä muutamat julkivegaanit välttämättä kohenna mielikuvaa.

Mutta ei mennä nyt syvemmälle ideologioihin. Kokeillaan vain miten vaihto vegaaniruokaan sujuu.

1. viikko. Alku on hankala niin kuin alut usein ovat. Lihasta on helppo luopua. Sian syömistä olen vältellyt sikatilallisten sikailun takia jo pitkään.

Vaikeinta on yrittää eroon juustosta. Se on tosi, tosi hyvää. Kasvisruuat juusto tekee täyteläisiksi, olon kylläiseksi.

Mietin jalostettuja nykylehmiä valtavissa, roikkuvissa utareissaan, ja ostan kaupasta juuston sijaan soijalevitettä. Onkohan lypsylehmillä kiva elämä?

Tiesittekö, että 50 vuotta sitten suomalainen lehmä lypsi vuodessa keskimäärin 2 800 litraa maitoa, nykylehmä lypsää 7 800 litraa? Siinä sitä utareet venyy.

Ihminen syö niin usein, että päivässä on monta tilaisuutta olla kuriton. Lähimmäksi vegaaniutta pääsen vasta viidentenä päivänä: lounaalla kasvischiliä, illalla papupataa. Aamiaisleivän juusto sössi homman.

2. viikko. Maitoa on yllättävän vaikea vältellä. Sitä – niin kuin munaakin – on piilotettu kastikkeisiin, pullaan ja ties mihin. Suomi on maitouskovainen maa.

Eläinkunta lipsahtelee muutenkin lautaselle vahingossa. Työmaaruokalassa kasvisruoka on helppo (vaikkei aina houkutteleva) valinta, mutta lisäksi pitäisi muistaa tuijottaa kastikkeet ja levitteet. Työlästä.

Mitä jos samalla yrittäisi kantaa huolta luomusta ja lähiruuasta? Olisin jäänyt ilman ruokaa.

Kymmenen päivän yrittämisen jälkeen ensimmäinen vegaanipäivä onnistuu: tortilloja, tapenadea, marinoituja kasviksia, palsternakka-sienivuokaa.

Samana iltana Pohjoisesplanadilla käydään surkuhupaisa keskustelu Jeesuksesta, fariseuksista, maailman pelastumisesta, anorektikoista ja kiusallisista hajuhaitoista.

Ai mihin se liittyi? Helsingin kaupunginvaltuutetut siellä vastustivat koulujen kasvisruokapäivää.

3. viikko. Maitokahvi ei enää maistu, koska soijamaitoa myydään vain kahta sorttia: outoa vaniljaista ja pahaa maustamatonta. Luonnehdinnat pätevät myös kahvin kanssa. Kauramaitoa en ole viitsinyt edes koittaa.

Myös viininjuonti pitäisi lopettaa. Ainakin puritaanin vegaanin pitäisi. On melkein mahdoton tietää, mikä viini on suodatettu munanvalkuaisella ja mikä ei.

Alkosta kysellään kuulemma vegaaniviinejä jatkuvasti. Alkolaiset ovat kananmunakyselijöiden kanssa ihmeissään, koska he eivät tiedä.

Karkeistakin iso osa on kielletty. Monessa on eläinten luista ja jänteistä saatua liivatetta ja joissain punaisissa kirvoista kerättyä karmiinia.

Sitten sorrun, yhdentenätoista vegaanipäivänä. Eikä syy ole edes tosirakkauteni grillikylki.

Tämä sattuu hampurilaisravintolan kohdalla. Vesi tirahtaa suuhun jo juustohampurilaisen käärettä aukoessa.

Mistä tämä lihanhimo tulee?

Ihminen himoitsee tiettyjä perusmakuja, ravitsemustieteilijä avaa himon syitä. Jo pikkuvauvalle tulee autuas ilme, kun kielelle pudottaa sokerilientä.

Suolainen on toinen himoittava maku, etenkin, kun se yhdistyy rasvaan.

Mmm, grillikylkeä.

4. viikko. Oli sortumisesta hyötyäkin. Saan pihvistä kaivattua B12-vitamiinia. Sitä ei saa kasvisruuasta.

B12 tosin varastoituu elimistöön. Joillakin vegaaniruokaan vaihtaneilla on todettu puutoksia vuoden parin jälkeen.

Vitamiinihuolet eivät tee vegaanielämää vaikeaksi, mutta entistä elämää jatkava perhe tekee.

Ärsyttää löytää kotoa suklaata, juustoa, munia ja jogurttia.

Tämä ehdottomuuskin ärsyttää. Jos vegaaniruokavaliolle pitäisi nimetä tärkein perustelu, se olisi eläinten hyvinvointi.

Helvetin sikafarmarit. Miksi muiden pitää kärsiä huonoa omaatuntoa teidän takianne?

Ilmaston puolesta riittäisi, että ihmiset vähentäisivät lihansyöntiään tuntuvasti. Tehdään lihasta kunniallisesti tuotettua luksusta, josta – jauhelihastakin – pitää maksaa paljon nykyistä enemmän. Johan vähenisi.

Kevenikö oloni kuurin aikana? En huomannut. Toisaalta söin lihaa ennenkin harvakseltaan.

Nälkäinen olen ollut tavallista useammin, mikä oli oma moka.

Kasvisruuan energiatiheys on sekaruokaa pienempi, selittää ravitsemustieteilijä. Siinä on enemmän vettä ja vähemmän rasvaa. Saman energiamäärän saamiseksi sitä olisi pitänyt syödä enemmän.

Mutta

Helsingin valtuutetut hei. Ei papujutuista tule kiusallisia hajuhaittoja.

Sekin teiltä unohtui, että lapsille jää koulun kasvisruokapäivänä mahdollisuus lihaan vielä aamiaisella, päivällisellä ja illallisella.

Juttua varten on haastateltu ravitsemustieteen professoria Leena Räsästä, tutkija Suvi Itkosta ja tuoteasiantuntija Jukka Sopenperää.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.ruoka@sanoma.fi